Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Sd-mepiltä “nöyrä” toive Suomen hallitukselle: “Nyt on aika toimia”

Suomen hallitus, tuomitkaa Jerusalemin aseman muuttaminen vastoin YK:n päätöslauselmaa, europarlamentaarikko Liisa Jaakonsaari (S&D) toivoo “nöyrästi” Twitterissään pitämässä joulukalenterissa.

– Nyt on aika toimia, Jaakonsaari vielä kommentoi.

Jaakonsaaren toive liittyy keskiviikkona julkaistuun uutiseen, jonka mukaan Yhdysvaltain presidentti Donald Trump vahvisti Yhdysvaltojen tunnustavan virallisesti Jerusalemin Israelin pääkaupungiksi.

Samalla hän kertoi määränneensä ulkoministeriön valmistelemaan Yhdysvaltain suurlähetystön siirtoa Tel Avivista Jerusalemiin.

Trumpin ilmoitus on aiheuttanut levottomuuksia jo entuudestaan hyvin räjähdysherkässä kaupungissa. Kaupungin asema on tulenarka, sillä se on pyhä kolmelle uskontokunnalle, kristityille, islaminuskoisille ja juutalaisille. Palestiinalaiset vaativat itselleen itsenäistä valtiota, jonka pääkaupunki on Itä-Jerusalem.

Lisää aiheesta

Muut maat pitävät ainakin toistaiseksi suurlähetystönsä yhä Tel Avivissa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE