Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

SDP haluaa turvapaikka- ja kotouttamispolitiikkaan parlamentaarista jatkuvutta

− Turvapaikanhakijoiden ei tule olla toimettomana vastaanottokeskuksessa, vaan velvoittava kotoutus, esikotoutus on aloitettava heti, SDP:n maahanmuuttopolitiikan asiantuntija, kansanedustaja Joona Räsänen tähdentää.

SDP esittää parlamentaarista työryhmää pohtimaan Suomen turvapaikka- ja kotouttamispolitiikkaa.

Työryhmän perustaminen on puolueen mielestä tarpeellista, sillä pakolais- ja kotouttamispoliittiset toimet ovat suuren pakolaismäärän vuoksi yli hallituskausien jatkuvia ja kyseessä on kansallisesti hyvin merkittävästä asiasta.

− Sillä, miten turvapaikka- ja kotouttamispolitiikassa onnistutaan, on kauaskantoiset seuraukset. Me kaikki tiedämme jo nyt, että pelkästään rahassa puhutaan vuositasolla sadoista miljoonista. Siksi pakolais- ja maahanmuuttokysymyksistä olisi järkevää muodostaa yli vaalikauden jatkuva linjaus parlamentaarisesti valmisteltuna, sanoo SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman.

Lindtman toivoo, että pakolaispolitiikkaa ei käytettäisi päivän politiikan vääntövälineenä ja on hän omalta osaltaan valmis rakentavaan yhteistyöhön.

Nyt tarvitaan kansallisesti kokoavia puheenvuoroja, Lindtman painottaa.

− Suomea on kohdannut mittava pakolaistulva ja työ pakolaisten kotouttamiseksi on Suomessa alkutekijöissään. Tähän asti Suomi on selvinnyt ilman pahoja konflikteja pakolaisaallosta. Tarvitsemme nyt kansallista yhteisymmärrystä sen suunnitteluun, miten me tarjoamme pakolaisille mahdollisuuden oman elämän käynnistämiseen täällä Suomessa.

Lindtman esittää, että pohjoismainen yhteistyö olisi etusijalla kansallisia toimia pohdittaessa.

Lisää aiheesta

Tarvitsemme heti maahantulon alussa pakolaisille kielikoulutusta, kulttuurikoulutusta ja kansalaisvelvollisuuksien opastamista.

SDP:n maahanmuuttopolitiikan asiantuntija, kansanedustaja Joona Räsänen sanoo, että parlamentaarisen työryhmän työ voisi käynnistyä sillä, että jokainen puolue toisi omat parhaat ajatukset työryhmän puitaviksi.

− Tältä pohjalta saisimme eräänlaisen tarjottimen, jolta sitten porukassa voitaisiin poimia parhaat ja vaikuttavimmat politiikan ajatukset Suomen kansalliseksi linjaksi.

SDP on julkaissut oman, kansanedustaja Krista Kiurun johdolla laaditun kotouttamispolitiikan toimenpideohjelman, jossa on yli 150 erilaista esitystä, miten pakolaiset saadaan tässä ja nyt mukaan suomalaiseen yhteiskuntaan.

− Olennaista on tehdä iso rakenteellinen uudistus kotoutukseen. Turvapaikanhakijoiden ei tule olla toimettomana vastaanottokeskuksessa, vaan velvoittava kotoutus, esikotoutus on aloitettava heti, Räsänen poimii kokonaisuudesta SDP:n keskeisimmän ehdotuksen.

− Tarvitsemme heti maahantulon alussa pakolaisille kielikoulutusta, kulttuurikoulutusta ja kansalaisvelvollisuuksien opastamista.  Tätä koulutusta voivat tarjota vapaaehtoiset tai vastaanottokeskuksen väki. Jatkossa sitten tarvitaan polku, jossa täsmäkoulutetaan pakolaisille ammatti eräänlaisen osaamiskeskusajattelun pohjalta, visioi Räsänen.

Eduskunta käy parhaillaan ajankohtaiskeskustelua turvapaikka- ja kotouttamispolitiikasta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE