Kuten kaikki tiedämme, Rinne on kokenut työmarkkinaneuvottelija, mutta nyt hän on puoluejohtajana eri asemassa. Täytyy nimittäin muistaa, että SDP ja SAK eivät ole avioliitossa, eivät edes kihloissa, vaan ne ovat samoista työväenliikkeen juurista lähtöisin olevina lähinnä läheisiä sukulaisia.

SDP ja sen puheenjohtaja Antti Rinne ovat antaneet toki täyden tukensa neuvotteluille yhteiskuntasopimuksesta, mutta ammattiliittojen päätöksiin on paha mennä enemmälti sorkkimaan. saati painostamaan. SAK:n liitot tekevät ratkaisunsa itsenäisesti jäsenistönsä ääntä kuunnellen.

SDP suositteli sentään suurta arvovaltaa nauttivan SAK:n entisen puheenjohtajan, kansanedustaja Lauri Ihalaisen asiantuntemuksen käyttöön ottoa sopimusneuvotteluihin, mutta se ei Sipilän porvarihallitukselle kelvannut.

Sosialidemokraattien mielipiteet puolueen ja ay-liikkeen suhteesta jakaantuvat. Toisten mielestä SDP voi menestyä vaaleissakin vain hyvin kiinteän kampanjayhteistyön avulla. Toiset ovat taas sitä mieltä, että SDP:n on syytä pitää tiettyä etäisyyttä SAK:hon ja STTK:hon, vaikka paljon samojen tavoitteiden puolesta taisteltaisiinkin.

Etäisyyden ottaminen ei vain näytä aina kovin uskottavalta, jos puolueen keskeisissä tehtävissä on paljon ay-taustaisia johtajia. Asetelma muuttui pari vuotta sitten, kun Rinne pudotti täpärästi Jutta Urpilaisen puheenjohtajan pallilta.

Tuon taistelun tuoksinasta haju alkaa kuitenkin hälvetä SDP:n gallupmenestyksen myötä.

Uudenlaista pöhinää puolueen ja ay-liikkeen suhteissa sai aikaan uusi tuore kansanedustaja, “supercell-sosialisti” Timo Harakka, joka arvosteli puoluettaan lukkiutumisesta pelkästään vientivetoiseen talouspolitiikkaan. Harakka haluaa SDP:stä myös pienyrittäjien puolueen, sillä tulevaisuuden yhteiskunta ei ole palkkatyön yhteiskunta. Hänen mielestään edes työ ei ole arvo sinänsä, vaan resurssi, joka mahdollistaa varsinaiset arvot vapauden, tasa-arvon ja solidaarisuuden.

Harakan pitkässä vuodatuksessa monet näkevät paljon myös höttöä ja sinisilmäisyyttä, mutta kyllä se oli raikkaimpia puheenvuoroja pitkään aikaan. Keskustelua syntyi – ja hyvä niin. Harakka kiistää, että hänen ohjelmansa olisi osoitettu ay-liikettä vastaan, vaikka niinkin se on koettu.

Joka tapauksessa sekä poliittinen työväenliike että ammattiyhdistysliike joutuvat katsomaan maailmaa osin uusin silmin, etsimään uusia ratkaisuja ja reittejä tulevaisuuteen.

Maailma muuttuu, globalisaatio heiluttaa pallon kaikkia kolkkia.

Puoli vuosisataa sitten riitti, kun Paperiliiton legendaarinen puheenjohtaja Veikko Ahtola piirsi tes-tavoitteensa tupakkiaskin takakanteen, iski sen työnantajapuolelle pöytää – ja työehtosopimus oli siinä.

Nyt koko valtakunta hallitusta ja työmarkkinajärjestöjen toimitsijaarmeijaa myöten on varustettu rakentamaan kilpailukykysopimusta – eikä valmista tahdo tulla millään. Vaikeuden kuitenkin ymmärtää sinä valossa, että tekeillä oleva työmarkkinaratkaisu on historiallinen: ensimmäistä kertaa ollaan selvästi heikentämässä palkansaajien palkka- ja muita työehtoja.