Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

SDP julkaisi 15 kohdan toimenpideohjelman eläkeläisköyhyyden vähentämiseksi – hallituskaudella alle 1 400 euron eläkkeisiin tehtävä 100 euron korotus

SDP on tänään julkaissut 15 kohdan toimenpideohjelman eläkeläisköyhyyden vähentämiseksi. Tiedotteen mukaan hallituskaudella alle 1 400 euron eläkkeisiin tulee tehdä 100 euron korotus. Puolueen varsinaisessa ohjelmassa asiaa tarkennetaan: “Esitämme alle 1 400 euron eläkkeisiin pidemmällä aikavälillä 100 euron korotusta. Vastaava korotus tulee tehdä myös takuueläkkeen tasoon”, siellä kerrotaan.

Demokraatti

Demokraatti

Monilla eläkeläisillä takuueläke tai kansaneläke ja pieni työeläke eivät riitä turvaamaan toimeentuloa, vaan arjen toimeentuloa on paikattava esimerkiksi asumistuella ja jopa toimeentulotuella. Pienituloisuus on ongelmana siitä huolimatta, että keskiarvojen mukainen eläkkeiden kehitys on viimeisen 20 vuoden aikana ollut myönteistä.

SDP:n mukan totuus yksittäisen ihmisen tilanteesta löytyy kuitenkin keskiarvojen takaa. Eläketurvakeskuksen kesäkuussa 2018 julkaistusta kyselytutkimuksesta ilmenee, että lähes kymmenen prosenttia eläkeläisistä kokee vakavia toimeentulo-ongelmia. Puolet eläkeläisistä kokee tavanomaisten menojen kattamisessa jonkin asteisia vaikeuksia. Kolmasosa kertoo, että heille ei jää rahaa välttämättömien menojen jälkeen.

“Eläkejärjestelmän on oltava ja se on koettava oikeudenmukaiseksi. Oikeudenmukaisuus edellyttää järjestelmän korjaamista tarvittaessa. Järjestelmässä tulee huomioida yhteiskunnan muutokset ja käsitykset kulloisestakin etuuden tasosta ja suhteesta yleiseen hyvinvointiin. Eläkepolitiikan suuria kysymyksiä ovat rahoituksen riittävyys, eläkkeitä koskevan luottamuksen ylläpitäminen ja eläkkeiden tason kohtuullisena pysyminen”, SDP tiedottaa.

SDP:ssä katsotaan, että eläkejärjestelmän kehittämisen ytimessä ovat sukupolvien välinen vastuunkantaminen ja kestävyys. Eläkeläisten, työssä käyvien ja nuorten näkemykset on yhdistettävä yhteiskunnallisesti oikeudenmukaisella tavalla.

“Erilaisten uudistusten sukupolvivaikutukset pitäisi aina selvittää niin hallitusohjelmissa, keskeisissä ohjelmissa kuin puolueen työssä. Kaikkiaan väestö, työllisyys, talouskasvu ja sijoitustuotot ovat olennaisia eläkejärjestelmän tulevaisuuden kannalta.”

“Eläkeläisten toimeentulo on kokonaisuus, johon vaikuttavat monet eri tekijät. Merkittävässä osassa eläkeläisten toimeentulon kannalta ovat myös palvelut, niiden saatavuus ja hinta. Yhdellä toimenpiteellä ei ratkaista kaikkia ongelmia. Eläkeläisten asemaa on parannettu vaihtelevin ja yleensä riittämättömin keinoin. Pienten paikkausten sijaan esitämme toimenpideohjelmaa, jossa pienituloisten eläkeläisten asemaa tarkastellaan kokonaisuutena ja esitetään aidosti vaikuttavia toimia tilanteen parantamiseksi.”

Jutun ingressiä tarkennettu puolueen eläkeläisohjelman tiedoilla kello 15.07.

SDP:n 15 toimenpidettä eläkeläisköyhyyden taittamiseen:

1 Kansaneläkeindeksiin sidottujen etuuksien indeksitarkistukset on tehtävä voimassa olevan lain mukaisesti pienituloisten eläkeläisten toimeentulon turvaamiseksi.

2 Jatkossa tulee selvittää tarkemmin pienituloisten ihmisten kulutuksen painottumista ja siitä seuraavia tarpeita kuluttajahinta- ja kansaneläkeindeksien kehittämiseen, jotta ne vastaavat paremmin pienituloisten ihmisten keskimääräistä kulutusta.

3 Eläketurvakeskuksen on tuotettava tietoa erilaisista malleista indeksien tarkistamiseksi, minkä perusteella tulee arvioida eri vaihtoehtojen toteuttamismahdollisuuksia.

4 Kansaneläkkeisiin tulee tehdä 30 euron korotus muuttamalla kansan- ja työeläkkeen yhteensovituksessa käytettyä laskukaavaa, eli käytännössä nostamalla ns. rajatuloa, jonka jälkeen kansaneläke alkaa pienentyä. Vastaava korotus tulee tehdä myös takuueläkkeen tasoon. Hallituskaudella alle 1 400 euron eläkkeisiin tulee tehdä 100 euron korotus. Vastaava korotus tulee tehdä myös takuueläkkeen tasoon.

5 Sitran vuonna 2015 esittämää mallia, jossa kotitalousvähennys olisi pienituloisille suoran tuen ja verohuojennuksen yhdistelmä, tulee selvittää tarkemmin, arvioida kustannukset sekä tehdä tarpeelliset ratkaisut selvityksen pohjalta.

6 Pidetään eläkkeensaajien asumistuen taso vähintään nykytasolla ja selvitetään mahdollisuudet tuen kehittämiseen. Panostetaan kohtuuhintaiseen asuntotuotantoon nykyistä vahvemmin.

7 Muutetaan terveyskeskuksen lääkäri- ja hoitajakäynti maksuttomiksi.

8 Muutetaan asumispalvelujen maksujen perusteet yhdenmukaisiksi ja selkeiksi. Selkiytetään tai poistetaan kokonaan sosiaalihuollon laitospalvelujen ja tehostetun palveluasumisen välinen rajanveto.

9 Säädetään palveluasumisen asiakasmaksuista (sisältäen hoivan, hoidon, asumiskustannukset, lääkkeet ja kaikki tarvittavat tukipalvelut) niin, että ne voivat olla yksin asuvilla enintään 85 % kuukausittaisista nettotuloista. Vähimmäiskäyttövaran on kuitenkin oltava vähintään 160 euroa kuukaudessa.

10 Kohtuullistetaan asiakasmaksut aina kun asiakkaan elämäntilanne sitä vaatii.

11 Vapautetaan perustoimeentulotukea saavat asiakasmaksuista

12 Uudistetaan maksukatot yhdistämällä nykyiset asiakasmaksujen sekä lääke- ja matkakustannusten maksukatot ja lasketaan maksukatto kohtuulliselle tasolle.

13 Muutetaan maksukattojen määräytymisaika kalanterivuodesta rullaavaksi 12 kuukaudeksi.

14 Lainsäädäntöä muutetaan siten, että alimman vanhuuseläkeiän jälkeen kartutettu työeläke on etuoikeutettua tuloa suhteessa kansaneläkkeeseen. Näin pientä työeläkettä saavien kokonaiseläke karttuu tehokkaammin työskentelyä jatkaessa.

15 Henkilöiden, joiden kokonaiseläke jää tasoltaan alle takuueläkkeen tason, toimeentuloon pitää kiinnittää erityistä huomioita ja selvittää, moniko käytännössä joutuu elämään alle takuueläkkeen tason. Toimenpiteenä tulee harkita täyden takuueläkkeen myöntämistä (vrt. eläketuki).

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE