Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

SDP peräsi hallitukselta oikeudenmukaisuutta ja varoitti luottamasta loputtomasti maailmantalouden sopiviin tuuliin

Kansanedustajat Sirpa Paatero ja Antti Rinne tänään eduskunnassa.

Eduskunta debatoi paraikaa valtioneuvoston jukisen talouden suunnitelmasta 2018–2021.

Valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok.) vastasi kuultuihin eduskuntaryhmien ryhmäpuheenvuoroihin todeten, että Suomi on jälleen kerran näyttänyt uudistusvoimansa ja talous kasvaa.

Orpo kertasi syitä parantuneeseen tilanteeseen ja lähti liikkeelle siitä saakka, että aikanaan on liitytty euroalueeseen.

Valtiovarainministeriö ennustaa tälle vuodelle 2,4 prosentin kasvua. Orpo sanoi, että hän voi siitä nyt jo itsekin iloita, koska tieto perustuu faktoille.

Ilmeisesti tässä oli kevyt piikki elinkeinoministeri Mika Lintilälle (kesk.), joka on tuonut aktiivisesti esiin omia valtiovarainministeriön arviosta poikenneita valoisampia ennusteitaan. Tosin Lintilää Orpo ei puheessaan maininnut.

Petteri Orpon mukaan työllisyystilanne paranee tällä hetkellä poikkeuksellisesti. Työministeri Jari Lindström (Uusi vaihtoehto) esitteli salissa uusia tilastoja.

SDP varoitti, ettei laakereille pidä jäädä lepäämään.

Lisää aiheesta

SDP:n kansanedustaja Krista Kiuru varoitteli pian Orpon puheen perään hallitusta liiasta luottamuksesta.

– Todella hallituksessa luotetaan siihen, että kyllä tämä vene tulee vietyä maaliin, kunhan odotellaan vaan, että maailmantalouden tuulet sopivasti puhaltavat. Suhdanneluonteinen vetoapu voi kuitenkin loppua lyhyeen, Kiuru sanoi.

– Todella toivon, että hallitus keskittyisi siihen, että tänä lyhyenä aikana, jota teillä on jäljellä, tekisitte aitoja rakennemuutoksia, jolla tuotaisiin liikkumavaraa julkiseen talouteen.

SDP esitti useita rakennemuutoksia.

– Taloutta voi tasapainottaa myöskin paljon oikeudenmukaisemmalla ja paremmalla tavalla, Kiuru jatkoi.

SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne viittasi Euroopan keskuspankin pääjohtajan Mario Draghin tänään pitämään puheeseen. Draghi nosti esiin taistelun eriarvoisuutta vastaan. Rinne mainitsi, miten Euroopan kasvavaan eriarvoisuuteen tulee puuttua koulutuksella, innovaatioilla ja sijoittamalla inhimilliseen pääomaan sekä tarjoamalla työpaikkoja nuorille.

– Tämä hallitus on lisännyt eriarvoisuutta suomalaisessa yhteiskunnassa epäoikeudenmukaisilla leikkauksilla nuoriin, opiskelijoihin, lapsiperheisiin, työttömiin ja eläkeläisiin. Tämä halitus on leikannut koulutuksesta merkittävällä tavalla, Rinne jatkoi.

Hän esitti perhevapaiden uudistamista välittömästi, “tässä ja nyt”.

– Oletteko valmis ministeri Orpo? Se tarkoittaa palkkatasa-arvon lisääntymistä. Se tarkoittaa myös sitä, että saadaan vahvistettua työllisyyttä nuorten naisten osalta.

Yhtä lailla Rinne vaati oppivelvollisuuden pidentämistä.

“Monta mielenmuutosta”.

Oman mielenkiintonsa eduskuntakeskusteluun tuo tätä nykyä myös perussuomalaisten ja siitä erkaantuneen Uusi vaihtoehto -eduskuntaryhmän välinen kinastelu.

Jälkimmäisen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Simon Elo kuunteli epäuskoisena perussuomalaisten kansanedustajan Jari Ronkaisen käyttämää ryhmäpuheenvuoroa.

– Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenvuorossa tuli niin monta mielenmuutosta, että niitä pitää varmaan käsitellä sitten toisessa puheenvuorossa, Elo tokaisi.

Ronkainen oli vaatinut elvyttämistä ja muun muassa yritysverotukseen porrastettua 0,5 prosentin laskua vuosittain.

– Maakuntauudistus on syytä toteuttaa, mutta soten valinnanvapaus on tarpeen palauttaa uudelleen valmisteluun, Ronkainen myös sanoi.

“Juomalla Suomea ei saa kuntoon.”

Vihreiden kansanedustaja Ozan Yanar piti esillä koulutusasiaa.

– Huvittavaa, että kokoomus antaa itse itselleen kiitosta, että paikkaavat minimaalisesti omat koulutusleikkauksensa.

Vasemmistoliiton kansanedustaja Kari Uotila muistutti Orpolle hyvien kasvulukujen kertovan myös siitä, että Suomi on käynyt paljon syvemmässä taantumassa kuin Saksa ja Ruotsi alkuvuonna.

RKP:n kansanedustaja Mats Nylund vaatii puolueensa puolesta Suomen pakolaiskiintiön kasvattamista 2500:aan vuodessa.

Kristillisdemokraattien Kansanedustaja Peter Östman varoitti alkoholilakiuudistuksesta ja sen turmelevasta vaikutuksesta sote-uudistuksen säästöaikeille.

– Juomalla ei saada Suomea kuntoon, Östman sanoi.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE