Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

SDP sai tavoitteitaan läpi: puuta jalostettava, ei poltettava

Talousvaliokunnan sd-ryhmä pitää talousvaliokunnan mietintöä valtioneuvoston kansallisesta energia- ja ilmastostrategiasta vuoteen 2030 kattavana ja perusteellisesti laadittuna. Valiokunta hyväksyi mietinnön laajalla rintamalla vihreitä lukuun ottamatta. Mietintö täydentää monelta osin hallituksen selonteossa vähälle huomiolle jääneitä keskeisiä energia- ja ilmastopoliittisia tavoitteita. Mietinnön linjaukset ovat osin jopa selonteon linjauksia parempia ja pidemmälle vietyjä. Mietinnössä on otettu tasapainoisesti huomioon myös eduskunnan eri valiokuntien esittämiä tavoitteita.

Sd-ryhmä sai mietinnön perusteluihin ja ponsiosiin tärkeitä linjauksia hallituksen strategian jatkovalmistelua silmällä pitäen. Mietinnössä korostetaan, että on tärkeää varmistaa, että teollisuuden käyttöön suuntautuva ainespuu ohjataan ensisijaisesti korkean jalostusasteen tarpeisiin ja vientiin, ei energian tuotantoon. Valiokunta korostaa liikenteen sähköistämisen vauhdittamista ja kunnianhimoisempia tavoitteita mm. sähköautojen käyttöönoton mahdollisuuksille.

– Pidämme valiokunnan käsittelyä rakentavana ja yhteisiin linjauksiin pyrkivänä. Huomionarvoista on valiokunnan kanta kiertotalouden merkityksen korostamisessa. Kiertotalous voi olla avainasemassa ilmastonmuutoksen torjunnassa ja uusiutuvan energian vallankumouksessa. Samalla kiertotaloudesta voi muodostua Suomella merkittävä kasvun, investointien ja viennin tekijä, toteaa Lauri Ihalainen.

Johanna Ojala-Niemelä pitää tärkeänä vahvistaa energiamarkkinoiden pohjoismaista ja alueellista yhteistyötä erityisesti biopolttoaineiden ja kaasumarkkinoiden kehittämisessä. Nyt pitäisi selvittää edellytykset pohjoismaisen energia- ja ilmastostrategian laatimismahdollisuudet.

Ville Skinnari kiinnittää valiokunnan tapaan huomiota uusiutuvan energian hankkeiden totuttamiseen tulevaisuudessa. Lähtökohtaisesti uusien hankkeiden pitäisi toteutua markkinaehtoisesti. Tuet vääristävät herkästi markkinoiden toimintaa, minkä johdosta tuet tulisi kohdentaa ensisijaisesti varhaisessa vaiheessa olevien hankkeiden investointeihin eikä tuotannon tukemiseen. Valiokunta pitää tärkeänä selvittää energia- ja ilmastostrategian toimeenpanoa erityisesti viennin ja kansainvälisen arvonlisäyksen näkökulmasta

Mietinnössä todetaan myös, että Pariisin ilmastosopimuksen tavoitteet EU-tasolla eivät vielä tule toteutumaan ja siksi päästötavoitteiden kunnianhimoisuutta tulee tulevaisuudessa korottaa.

– Energia- ja ilmastostrategia ulottuu vuoteen 2030 saakka, siksi on tärkeää laajalla yhteisymmärryksellä rakennetut tavoitteet ulottuvat yli hallituskausien ja antavat tukevan perustan myös seuraavien hallitusten energia- ja ilmastopoliittisille linjauksille, toteaa Ihalainen.

Lisää aiheesta

Sd-ryhmä sai läpi esimerkiksi seuraavat ponnet:

Ponsi 8:
Sisällytetään lainsäädäntöesityksiin kustannusvaikutusarvioiden ohella ilmasto- ja ympäristövaikutusarviot. Lisäksi lainsäädäntöesityksissä tulisi ottaa huomioon ympäristö- ja ilmastovaikutusten ohella vaikutukset Suomen energiajärjestelmään – mukaan lukien toimitus- ja huoltovarmuus sekä energiainfrastruktuuriin (esim. kaasu).

Ponsi 9:
Strategiassa esitetty 30 prosentin jakeluvelvoite biopolttoaineelle on kunnianhimoinen ja haastava. Sen kustannusvaikutuksia kuluttajille, elinkeinoelämälle ja kilpailukyvylle tulee tarkemmin jatkoselvittää.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE