Politiikka
24.5.2026 14:22 ・ Päivitetty: 24.5.2026 14:22
SDP tuki velkajarrua selvin lukemin – Matias Mäkysen muutosideat jäivät vähemmistöön
SDP:n puoluekokous hyväksyi poliittiseen ohjelmaan lisäyksen, jonka mukaan puolue ottaa pitkän aikavälin tavoitteekseen työajan lyhentämisen. Sen sijaan esitykset velkajarrusääntöjen rukkaamisesta hylättiin.
Tavoitteena on, että lainsäädäntöön kirjattua viikkotyöaikaa lasketaan nykyisestä 40 tunnista, koska tuottavuuden kasvun tulee näkyä myös työntekijöiden lisääntyvänä vapaa-aikana. Ratkaisuja tulee hakea kolmikantaisella valmistelulla.
TALOUSPOLITIIKASSA puolueen linja ei muuttunut. Puoluekokous sitoutui parlamentaariseen finanssipoliittiseen sopimukseen eli niin sanottuun velkajarruun nykyisen sisältöisenä.
Kriittisesti sopimukseen suhtautuva kansanedustaja Matias Mäkynen esitti tukijoineen, että SDP:n tulisi ajaa velkajarruun muutoksia, mutta ei irtautua siitä.
Heidän mielestään siihen olisi lisättävä kultaisen säännön periaate erottamalla tuottavat julkiset investoinnit kulutusmenoista.
Noin kolmasosa puoluekokousväestä kannatti muutosta, mutta enemmistö vastusti sitä.
Puheenjohtaja Antti Lindtman sanoi puoluejohdon mediatilaisuudessa tämän osoittavan, että koko puoluekenttä on mukana yhteisesti sovitussa talouden tasapainotuslinjassa.
– Tämä pitää vain tehdä oikeudenmukaisemmin ja kasvuhakuisemmin kuin mihin nykyinen hallitus on pystynyt, Lindtman korostaa.
Hänen mukaansa työajan lyhentämisaikeet ovat pitkäaikainen tavoite, ja vaatii toteutuakseen kestävää tuottavuuden kasvua, sekä kolmikantaista sopimista menettelytavoista.
– Tärkein tehtävä on saada nyt työttöminä oleville suomalaisille työtä, hän sanoo.
PUOLUEKOKOUKSESSA on noin 500 edustajaa.
Mäkynen tukijoineen esitti myös, että SDP:n tulisi pyrkiä vaikuttamaan EU:n finanssipoliittisiin sääntöihin. Sekään ei saanut riittävästi kannatusta.
Puoluekokouksen talousvaliokunnan puheenjohtaja on Tuulia Pitkänen, ex-pääministeri Sanna Marinin entinen erityisavustaja. Hän sanoi, että yksittäisen jäsenmaan on hyvin vaikea olla ajamassa tämän tyyppisiä muutoksia EU:ssa.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.
