Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“SDP tukkisi tämän porsaanreiän” – Timo Harakka torjuu Häkämiehen ja Lepomäen esittämän kritiikin “virheellisenä”  

Timo Harakka eduskunnan täysistunnossa. Vieressä kansanedustaja Ilmari Nurminen (sd.).

Kansanedustaja, SDP:n valtiovarainvaliokunnan vastaava Timo Harakka jatkaa keskustelua sosialidemokraattien viime viikolla julkaisemasta laajasta vero-ohjelmasta Helsingin Sanomien mielipidekirjoituksessa.

Demokraatti

Demokraatti

Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n toimitusjohtaja Jyri Häkämies, kansanedustaja Elina Lepomäki (kok.) ja pääomasijoittaja Kim Väisänen kirjoittivat lauantaina, että SDP: esittämä arvonnousuvero (exit-vero tai maastamuuttovero) estäisi kansalaisten muuttoja ulkomaille.

”Kaikkein todennäköisin seuraus suunnitellusta verosta lienee kuitenkin se, että veron valmistelun aikana suuri joukko ­ihmisiä ja yrityksiä muuttaisi pois Suomesta”, he arvioivat.

Harakan mukaan väitteet perustuvat virheellisiin tietoihin.

– Arvonnousuveron tarkoitus on varmistaa omaisuustulojen verotus siellä, missä voitot ovat kertyneet. Tämä on keskeinen kansainvälisen verotuksen periaate, hän kirjoittaa.

Harakka huomioikin, että tämän johdosta vastaava vero on jo käytössä esimerkiksi Norjassa, Tanskassa, Saksassa, Ranskassa, Espanjassa, Alankomaissa, Itävallassa ja Yhdysvalloissa.

– Toisin kuin kirjoittajat väittivät, vero ei ole uusi.

Lisää aiheesta

SDP tukkisi tämän porsaanreiän.

Harakka kirjoittaa, että SDP:n ehdottama arvonnousuvero estäisi verokikkailun, jolla verotuksellista asuinvaltiota muuttamalla vältetään myyntivoitto- tai lahjaveroja Suomessa.

– Toisin sanoen suurta omaisuustuloa odottavan henkilön ei kannata muuttaa ulkomaille veroja vähentääkseen tai välttääkseen, hän vielä täsmentää.

Hän huomio, että julkisuudessakin on käsitelty “kyseisenkaltaista vuorineuvosten verokikkailua”. Harakka viittaa uutisointiin, jonka mukaan useita suomalaisia yritysjohtajia on muuttanut Portugaliin, sillä yksityisen alan eläkkeiden nostaminen on ollut siellä porsaanreiän vuoksi verovapaata.

– SDP tukkisi tämän porsaanreiän, Harakka toteaa.

Hän huomioi kirjoituksessaan, että SDP:n esittämää arvonnousuveroa ei perittäisi ennen muuttoa.

– Vaan vasta silloin, kun lahja, perintö tai myyntivoitto saadaan. Kirjoittajat ovat siis väärässä, kun arvelivat arvon­nousuveron rikkovan EU-oikeuden vapaan liikkuvuuden periaatteita, Harakka kirjoittaa.

– Arvonnousuvero koskee vain suuria varallisuuksia. Rajan asettaminen esimerkiksi miljoonaan euroon tarkoittaisi, ettei opiskelijoiden tai työntekijöiden tarvitse ulkomaille muuton jälkeen mietiskellä Suomen verotusta.

Nollaverotus ei ole merkittävä motiivi.

Harakka kiinnittää kirjoituksessaan huomiota myös asianajaja Janne Juuselan esittämiin epäilyihin. Juusela totesi niin ikään launtaina Helsingin Sanomien julkaisemassa mielipidekirjoituksessa, että SDP:n esittämä lähdevero ulkomaisille verovapaille rahastoille haittaisi investointeja.

Harakka puolestaan toteaa, että SDP on käyttänyt esimerkkinä viiden prosentin veroa.

– Vertailuna mainittakoon, että Saksassa vastaava vero on 15 prosenttia. Lisäksi siellä peritään yhtiöiden voitoista selvästi korkeampaa veroa kuin Suomessa, hän kirjoittaa.

Harakka arvioi, että ulkomaiset rahastot sijoittavat Helsingin pörssin yrityksiin siksi, että ne ovat alansa kärkiyhtiöitä.

– Nollaverotus ei ole merkittävä motiivi. Sdp pitäisi verotuksen kohtuullisena mutta panostaisi myös Suomen ensi­sijaisiin kilpailuvaltteihin: osaamiseen ja innovaatioihin, Harakka arvioi.

– Esittämämme arvonnousu- ja lähdevero liittyvät ohjelmamme ydinajatukseen: veropohjaa tulee tiivistää, jotta verokannat voidaan pitää alhaisina.

Myös SDP:n eduskuntaryhmän veropoliittinen asiantuntija Lauri Finér on tehnyt kirjoituksiin oman vastineensa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE