Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

SDP vaatii itselleen puhemiestä – Uusi vaihtoehto ei luovuta: “Sanasta miestä, sarvesta härkää”

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän hajoamisen myötä syntynyt Uusi vaihtoehto -ryhmä saa pienestä koostaan huolimatta (toistaiseksi 20 edustajaa) pitää itsellään suhteettoman suuren määrän ministereitä. Ryhmä aikoo pitää kiinni myös eduskunnan puhemiehen paikasta, kun valtiopäivät seuraavan kerran helmikuun alussa järjestäytyvät, vakuuttaa Uuden vaihtoehdon ryhmäpuheenjohtaja Simon Elo.

– Me lähdemme siitä, että sama hallitusohjelma, sama kokoonpano.

Koskeeko tämä myös puhemiestä?

– Sama kokoonpano.

SDP:ssä, joka nousi perussuomalaisten jakautumisen myötä eduskunnan kolmanneksi suurimmaksi puolueeksi, ollaan asiasta toista mieltä. Puolueessa on muun muassa puheenjohtaja Antti Rinteen suulla vaadittu uuden tilanteen myötä paikkaa puhemiehistöön. Uusi vaihtoehto ei saisi kokonsa puolesta puhemiehistöön lainkaan edustajaansa.

Eduskuntaryhmien koon mukaan tarkasteltuna perussuomalaisista Uuteen vaihtoehtoon siirtynyt puhemies Maria Lohela tulisi helmikuussa korvata toiseksi suurimmaksi puolueeksi nousseen kokoomuksen puhemiehellä. Tuolloin kolmanneksi suurimmaksi ryhmäksi noussut SDP voisi saada varapuhemies Arto Satoselta (kok.) vapautuvan paikan.

Minusta ne voimasuhteet, joilla lähdettiin vaalien jälkeen ovat voimassa.

Lisää aiheesta

Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kalle Jokinen myöntää, että puhemiesasiasta on ryhmässä keskusteltu, mutta mitään edellä kuvatun kaltaista vaihtoehtoa ei ole näköpiirissä.

– Minusta ne voimasuhteet, joilla lähdettiin vaalien jälkeen ovat voimassa. En näe tässä mitään tarvetta lähteä sitä muuttamaan.

Jokisen mukaan SDP:stä ei ole oltu häneen asian tiimoilta yhteydessä.

SDP:n eduskuntaryhmää puhemiesneuvostossa edustavan Eero Heinäluoman mukaan nyt olisi mahdollisuus korjata kahden vuoden mittainen valuvika.

– Se, että oppositiolla ei ole puhemiestä on poikkeava tilanne siitä mikä aikaisempina vuosikymmeninä on ollut. Se on ilman muuta virhe. Täällä kun käy paljon ulkolaisia parlamenttivaltuuskuntia, kukaan ei ymmärrä länsimaiden parlamenteista, että Suomen eduskunnassa oppositiolla ei ole edustusta. Se on jatkuva ihmettelyn aihe.

Heinäluoma pitää ongelmallisena, että parlamentin johdossa kaikuu vain hallituspuolueiden ääni vaikka sieltä johdetaan täysistuntoja ja jaetaan puheenvuoroja.

– Sehän on näkynyt käytännön työssäkin. Useammassa tapauksessa on tultu siihen tilanteeseen, että demokratiaan kuuluva opposition näkökulma ei ole tullut huomioitua.

En näe mitään mahdollisuutta, että puolueet söisivät sanansa.

Heinäluoman mukaan puhemiesjakoa perusteltiin aikanaan sillä, että paikat jaetaan kolmelle suurimmalle puolueelle.  Koska kolmen suuren joukossa ei 2015 vaalien jälkeen ollut oppositiopuolueita, niin niille ei tarjottu myöskään paikkaa puhemiehistössä. Nyt voimasuhteet ovat muuttuneet opposition hyväksi.

– Pidän selvänä, että kaikki hallituspuolueet ovat sanojensa mittaisia. Kun he ovat sanoneet kolme suurinta, niin tämä toteutuu. En näe mitään mahdollisuutta, että puolueet söisivät sanansa ja sanoisivat, että tämä on valtapolitiikkaa ja tarkoituksena onkin luoda käytäntö, jossa oppositio pidetään ulkona.

Heinäluoma sanoo odottavansa, että hallituspuolueet pitävät helmikuussa kiinni kolmen suuren periaatteesta, kun he ovat sellaisen nimiin kaksi vuotta vannoneet.

– Siitä seuraa, että demarit kolmanneksi suurimpana ryhmänä tulevat edustetuksi puhemiehistöön. Sanasta miestä, sarvesta härkää. Nyt katsotaan ovat hallituspuolueet sanansa mittaisia.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE