Politiikka
20.1.2022 14:22 ・ Päivitetty: 20.1.2022 15:25
SDP:lle työryhmä pohtimaan yksinasuvien haasteita – Anneli Kiljusesta puheenjohtaja
SDP on perustanut työryhmän etsimään ratkaisuja yksinasuvien ihmisten haasteisiin, toteaa kansanedustaja Anneli Kiljunen (sd.) tiedotteessaan.
Hän muistuttaa, että Suomessa on 1,45 miljoonaa yksinasuvaa. Kyseessä on hyvin moninainen ryhmä, joista osalla menee hyvin ja osalla huonommin. Yhteistä heille on Kiljusen mukaan, että asumismuotonsa näkökulmasta heidän äänensä ei kuulu yhteiskunnallisessa päätöksenteossa riittävästi.
– Minua pyydettiin puheenjohtajaksi SDP:n yksinasuvien-työryhmään. Sen tehtävänä on kuvata yksinasuvien erilaiset elämäntilanteet ja tehdä toimenpide-esityksiä, joiden avulla heidän asemaansa yhteiskunnassa voidaan parantaa. Nämä toimenpiteet liittyvät muun muassa asumisen tasa-arvoon, toimeentuloon, palveluiden saatavuuteen sekä osallisuuteen, Kiljunen taustoittaa tiedotteessaan.
– Erityisen haastavassa asemassa ovat henkilöt vailla läheistä, joka pystyisi auttamaan silloin kun omat voimat ehtyvät ja sairastuu. Mikäli yksinasuvalla ei ole voimia hakea apua ja palveluita itselleen, on hän hyvin vaikeassa tilanteessa, hän jatkaa.
Kiljunen muistuttaa, että myös koronavirustilanne on ollut yksinasuville muita vaikeampaa. Kelan mukaan työttömyyden iskiessä köyhyysriski on yksinasuvilla muita asuntomuotoja suurempi.
– Nyt kun hyvinvointialueita rakennetaan, on erittäin tärkeää, että haetaan ratkaisuja yksinasuvien ja -elävien erilaisiin tilanteisiin. On tärkeää, ettei heitä jätetä yksin asioittensa kanssa.
– Pidimme työryhmän valmistelukokouksen heti ja työ alkaa ensi viikolla. Olen todella iloinen tästä tehtävästä, sillä yksinasuvien määrä Suomessa kasvaa ja heidän erityiskysymyksensä ovat jääneet yhteiskunnassamme taustalle, Kiljunen päättää tiedotteensa.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.