Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

SDP:ltä tiukka kysymys hallitukselle: “Vedettiinkö kätilöitä sittenkin nenästä?”

SDP:n kansanedustaja Maarit Feldt-Ranta tivasi valtiovarainministeri Petteri Orpolta (kok.) palautetaanko julkiselta sektorilta viedyt lomarahat nyt, kun talouskasvu antaa siihen mahdollisuuden.

Tämän viikon eduskunnan kyselytunnilla hetki sitten SDP:n Maarit Feldt-Ranta tivasi hallitukselta, kuuluuko yllättävän rivakkana alkanut kasvu kaikille. Keskustelu lainehti pääasiassa kilpailukykysopimuksen tiimoilta,

Maarit Feldt-Ranta kaivoi esille taannoisen tv-ohjelman, jossa maamme kenties kuuluisimmat kätilöt ihmettelivät, onko heitä vedetty höplästä.

– Suomen talous kasvaa. Yhä useampi suomalainen kysyy nyt, kuuluuko tämä kasvu kaikille. Tätä kysyvät lapsiperheet, työttömät ja eläkeläiset, Feldt-Ranta kysyi..

– Mutta tätä kysyvät myös ne puoli miljoonaa ahkeraa valtion ja kuntien työntekijää, valtaosa naisia, jotka ovat lomarahaleikkausten muodossa joutuneet luopumaan enemmästä kuin kaikki muut. Julkisen sektorin työntekijöiden lomarahoista leikattiin tänä vuonna kolmasosa. Tämä on esim. sosiaalityöntekijän kohdalla jopa 700 euron leikkaus.

– Tällä viikolla tv-haastattelussa kaksi kätilöä ihmetteli, miksi lomarahaleikkaukset kaatuvat kokonaan heidän niskaansa. “Tuli vähän semmoinen olo, että onko meitä nyt vedetty nenästä, vähän käytetty hyväksi”, sanoi toinen kätilöistä.

– Onko meitä nyt vedetty nenästä, vähän käytetty hyväksi? Feldt-Ranta tivasi.

– Ministeri Orpo: Mitä te vastaatte näille naisille? Vedettiinkö kätilöitä nenästä? Onko teistä oikein, että talous kasvaa ja lomarahoja leikataan myös ensi vuonna?

Valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok.) kiiruhti vastaamaan: – Kiky-prosessin aloitti hallitus tavoitteena parempi kilpailukyky elinkeinoelämälle. Työmarkkinajärjestöt muovasivat tämän Kikyn sisällys ja mm. SDP sen hyväksyi, Orpo väitti.

– Olen aina tukenut sopimista. Mutta ikinä en voi tukea, sitä että hallitus on pakottanut yksipuoliseen lomarahojen leikkaukseen, Feldt-Ranta jatkoi.

– Te olette väittänyt, ettei hallituksella ole ollut mitään roolia lomarahojen leikkaamisessa. Jo aiemmin työntekijäpuoli on vahvistanut hallituksen painostamisen.

– Mutta nyt olemme saaneet aivan uutta tietoa, Feldt-Ranta täräytti.

– Maanantaina 2.10. yleisradio uutisoi, että EK:n toimitusjohtaja, pitkäaikainen kansanedustaja, Kokoomuksen sisäpiiriläinen Jyri Häkämies on kertonut, että nämä lomarahalaikkaukset kohdistettiin julkisen sektorin työntekijöihin juuri hallituksen toiveesta. Siis hallituksen toiveesta, ministeri Orpo.

– Nyt sekä työntekijät, että työantajat ovat vahvistaneet, että hallitus ajoi tätä lomarahojen leikkausta.

Mitä mieltä olette EK:n Häkämiehen lausunnosta? Feldt-Ranta kysyi.

– Hallitus haki kilpailukyvyn parantamista ja ehdotimme pohjalle työajan pidennystä. He päättivät sisällöstä. He eivät olisi tätä hyväksyneet, jolleivät olisi hyväksyneet, sanoi Orpo ilmeisen hämmentyneenä kompuroiden sanoissaan.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE