Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

SDP:n Antti Rinne: “Tämä kertoo järkyttävällä tavalla, miksi Sipilän hallituksen päätös on niin väärin”

SDP on vaatinut koko ajan, että aktiivimallin epäreilu ja ihmisiä rankaiseva leikkaus on peruttava, SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne toteaa Twitterissä.  Rinteen julkaisu liittyy Iltalehden aktiivimallista kertovaan uutisen, jonka hän myös jakaa päivityksessään.

Demokraatti

Demokraatti

Rinteen jakamassa uutisessa käsitellään muun muassa TE-toimistojen ja työttömyyskassojen esiin nostamaa huolta siitä, miten etenkin etenkin työttömien, joilla on puutteita työkyvyssä, on haasteita täyttää aktiivimallin ehtoja.

Uutisessa kerrotaan vakavaa syöpää useita vuosia sairastaneesta suomalaisesta, joka on vaativien hoitojen välillä opiskellut ja käynyt töissä kykynsä mukaan. Haastatellun henkilön viimeisin syöpään liittyvän leikkauksen piti olla helmikuussa, mutta hän sairastui influenssaan ja leikkausta jouduttiin siirtämään. Näin ollen nimettömänä pysyvä henkilö ei päässyt tekemään työnantajan kanssa sovittuja työvuoroja.

Iltalehden uutisesta selviää, että leikkaus toteutettiin viimein maaliskuussa. Leikkausta seurasi sairausloma. Kun hän ei siirtyneen leikkauksen vuoksi päässyt tekemään jo sovittua työpätkää, aktiivimallin leikkurin välttämiseen tarvittavat työtunnitkaan eivät täyttyneet.

Aktiivisuutta ei seurata sairauspäivärahan saamisen ajalta, vaan aktiivimallin tarkastelujakso jatkuu, kun sairausloma päättyy. Sairauspäivärahan saamiseen kuitenkin kuuluu omavastuuaika, ja sille voi saada työmarkkinatukea, joka kuuluu aktiivimallin piiriin.

Lisää aiheesta

Leikkauksen jälkeinen sairausloma päättyessä henkilöllä oli vain 4 päivää osoittaa vaaditut aktiivisuusehdot. Työtehtäviä ei kuitenkaan järjestynyt ja leikkuri iski. Työttömyysetuuden määrä on henkilöllä influenssan ja syöpäleikkauksen vuoksi siis 4,65 prosenttia alhaisempi seuraavan kolmen kuukauden tarkastelujakson ajan.

– Tämä uutinen kertoo järkyttävällä tavalla, miksi Sipilän hallituksen päätös on niin väärin, Rinne kirjoittaakin viitaten uutiseen.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE