Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Uutiset

SDP:n arvot ja teemat kelpaavat nuorille – ”Poliittisiin puolueisiin liittyminen on korkean kynnyksen takana”

Sanna Koskenranta sai opinnäytetyötään varten yhteistyössä nuorisojärjestöjen kanssa tekemäänsä kyselyyn 161 vastausta pääosin 18-21-vuotiailta nuorilta eri puolilta Suomea.

– Yhteiskunnalliset asiat ja politiikkaa kiinnostavat suomalaisia nuoria, mutta poliittisiin puolueisiin liittyminen on heillä korkean kynnyksen takana, sanoo SDP:n Kaakkois-Suomen piirin toiminnanjohtaja Sanna Koskenranta.

Markku Lahikainen

Koskenrannalla on tuoretta tietoa näkemyksensä perustaksi. Hän valmistui yhteisöpedagogiksi (yamk) joulukuussa 2017 Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulusta ja hänen opinnäytetyönsä aihe oli ”Politiikan uusi sukupolvi – kuinka saada nuoret mukaan puoluetoimintaan?”

Sanna Koskenrannan mukaan nykynuorten kiinnostumattomuudesta ei voida edes yleistäen puhua. Yhteiskunnan asiat ja politiikkaa kiinnostavat nuoria siinä missä vanhempiakin.

– Opinnäytetyöni kyselyn perusteella selvästi yli puolet nuorista kertoi seuraavansa yhteiskunnallisia asioita ja olevansa niistä kiinnostuneita vähintään melko paljon, hän kertoo.

Ei kokouksia kokousten vuoksi työväentaloilla tai somessa, vaan sisältöjä.

Koskenrannan mukaan nuorten saaminen mukaan poliittiseen toimintaan ei edellytä viihdettä ja sirkushuveja.

– Nuoria kiinnostavat eniten aiheet ja poliittiset kysymykset. Heillä on vahva halu vaikuttaa tärkeinä pitämiinsä asioihin, hän sanoo.

Entä mitä nuo tärkeät asiat ovat uuden sukupolven nuorten mielestä? Koskenranta kysyi nuorilta muun muassa sitä, minkälaisten asioiden puolesta taistelisi puolue, jonka he itse perustaisivat.

– Suurin osa vastaajista korosti tasa-arvoa, koulutusta, oikeudenmukaisuutta, työllisyyden parantamista ja ympäristönsuojelun välttämättömyyttä, hän kertoo.

Puolueen on tarjottava nuorille mahdollisuuksia vuorovaikutukseen.

Mitä ajatuksia opinnäytetyön tulokset sitten herättävät SDP:n näkökulmasta? Koskenranta huomauttaa, että nuoret listasivat kuvitteellisen omatekoisen puolueensa ajamiksi asioiksi erityisesti SDP:n arvoista kumpuavia tavoitteita. Silti SDP ei ole läheskään halutuin puolue nuorten silmissä.

– On hyvä kysymys, mikseivät nuoret koe SDP:n olevan se puolue, joka pitää näitä asioita tärkeinä ja on aina taistellut niiden puolesta, hän sanoo.

Puolueen jäsenyys ei Koskenrannan mukaan kiinnosta monia nuoria, mutta vapaammalle osallistumiselle voisi olla kysyntää. Ja koska SDP:n jäsenyys on paikallisen tason jäsenyys, on Koskenrannan mukaan tärkeää, että paikallinen toiminta pitää selkokielisesti esillä puolueen arvoja ja teemoja.

–Ei kokouksia kokousten vuoksi työväentaloilla tai somessa, vaan sisältöjä, jotta nuoret näkevät konkreettisesti, että SDP on se porukka, joka näitä molemmille tärkeitä asioita ajaa siellä kotikulmillakin, hän sanoo.

Koskenrannan mukaan on tärkeää, että nuorilla on mahdollisuuksia kuulla ja keskustella SDP:lle ja nuorille tärkeistä asioista, koska juuri toiminnan sisältö on nuorille kaikkein tärkeintä.

– Puolueen on tarjottava nuorille mahdollisuuksia vuorovaikutukseen, jotta he voivat paremmin edistää tärkeinä pitämiään asioita meidän riveissä. Tarvitsemme matalan kynnyksen osallistumista, korostaa Koskenranta.

Ihmisillä on halua tehdä arvojensa mukaista toimintaa yhdessä toisten kanssa.

SDP:n Kaakkois-Suomen piirissä on käynnissä hanke, jonka ajatuksena on madaltaa osallistumisen kynnystä ja mahdollistaa myös projektinomainen osallistuminen. Idea on edistää tärkeäksi koettuja asioita yhdessä tekemällä.

–Hankkeessa on haettu ihmisiä toimintaryhmiin, joissa ihmiset ovat yhdessä pohtineet kohteen, jolle ryhmä haluaa niin sanotusti tehdä hyvää. Sitten toteutetaan tapahtuma, jonka tuotot lahjoitetaan yhdessä valitulle kohteelle, Koskenranta kuvailee.

–Ensimmäinen toimintaryhmämme järjesti Halloween-discon ja saadut varat lahjoitettiin vähävaraisten lapsiperheiden tukemiseksi, hän kertoo.

Koskenranta kertoo, että tavoite on luoda ihmisille kokemus siitä, että itselle tärkeisiin asioihin voi vaikuttaa ja saadaan jotain konkreettisesti aikaan. Toimintaryhmiin ovat tervetulleita kaikki, eivät vain puolueen jäsenet.

– Toimintaryhmä voisi innostaa ei-jäseniäkin tulemaan mukaan puoluetoimintaan. Ihmisillä on halua tehdä arvojensa mukaista toimintaa yhdessä toisten kanssa.

Anton Myyrä on aktiivinen nuori, mutta silti politiikka tuntuu hänestä monimutkaiselta. (Kuva: Markku Lahikainen)

Lappeenrantalainen lukion kakkosluokkalainen Anton Myyrä arvioi, että politiikkojen vierailut lukiossa voisivat lisätä nuorten kiinnostusta politiikkaan ja puolueisiin.

– Minulle ja monille muillekin nuorille politiikka vaikuttaa monimutkaiselta. Olisi hyvä saada vaikka kansanedustajan luennosta tietoa politiikan toiminnasta, jotta se ei tuntuisi niin vieraalta.

Myyrä seuraa jonkin verran uutisia, mutta ympäristönsuojelu on erityisen lähellä hänen sydäntään.

– Pallo on lämpenemässä koko ajan enkä halua että luonto tuhotaan. Pienetkin teot ovat tärkeitä. Lukiokavereideni kanssa emme käytä koulun ruokalan kertakäyttöastioita vaan tuomme omat mukit ja ruokailuvälineet kotonta koululle.

Myyrä toimi alakoulussa ympäristöagenttina ja on ollut mukana partiotoiminnassa sekä jäsenenä oppilaskunnan hallituksessa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE