Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

SDP:n ehdokas Helsingin apulaispormestariksi on Nasima Razmyar

Helsingin Sosialidemokraatit esittää kulttuuri- ja vapaa-ajan toimialan apulaispormestariksi kansanedustaja Nasima Razmyaria.

Razmyar on toiminut kansanedustajana vuodesta 2015 ja vastannut SDP:n kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntapolitiikasta sekä sivistysvaliokunnan jäsenenä että ao. työryhmien puheenjohtajana. Razmyar on koulutukseltaan yhteisöpedagogi (kansalaistoiminta ja nuorisotyö) sekä opiskelee parhaillaan ylempää korkeakoulututkintoa kulttuurituotannosta.

Nasima Razmyar on toiminut Helsingin kuntapolitiikassa vuodesta 2011 muun muassa kaupunginhallituksen ja kulttuuri- ja kirjastolautakunnan varajäsenenä, ja vuodesta 2013 kaupunginvaltuutettuna ja opetuslautakunnan jäsenenä. Razmyar valittiin aiemmin SDP:n uuden valtuustoryhmän puheenjohtajaksi.

Päätöksen asiasta teki Helsingin Sosialidemokraattien piirikokous maanantaina.

Razmyarin vastaehdokkaana piirikokouksessa oli varavaltuutettu Johanna Laisaari. Koeäänestyksessä Razmyar sai selkeän enemmistön äänistä, minkä perusteella piirikokous valitsi Razmyarin ilman ääntenlaskentaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE