Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

SDP:n Eloranta kyselytunnilla: Eriarvoistuminen näkyy koulutuksessa ja varhaiskasvatuksessa

SDP:n kansanedustaja Eeva-Johanna Eloranta eduskunnan suullisella kyselytunnilla torstaina.

Eduskunnnan suullisella kyselytunnilla torstaina toimittiin vapaasti ilman varsinaisia ryhmäkysymyksiä.

Kansanedustaja Eeva-Johanna Eloranta (sd.) nosti kysymyksessään pöydälle eriarvoistumisen, myös välikysymyksessä käsiteltävän ajankohtaisen aiheen.

– Olemme olleet Suomessa ylpeitä siitä, että perhetaustalla, vanhempien tuloilla tai koulutuksella ei ole ollut merkitystä siihen, miten hyvin koulululaiset pärjäävät. Tilanne on nyt muuttunut, sillä Pisa-tulokset ovat tuoneet ensi kerran esiin sosioekonomiset eli perhetaustan vaikutukset oppimistuloksiin, Eloranta taustoitti.

Eroja oppimisessa on nyt myös alueellisesti. Kaupunkien koululaiset pärjäävät paremmin kuin maaseudulla. Uudellamaalla pärjätään paremmin kuin Länsi-Suomessa.

– Alkaa näyttää siltä, että vain vahvemmilla kunnilla on mahdollisuus tiukentuvan talouden oloissa panostaa riittävästi opetukseen.

– Eriarvoisuus lasten ja kuntien välillä on tullut kouriintuntuvasti esiin myös varhaiskasvatuksessa sen jälkeen, kun rajasitte subjektiivista päivähoito-oikeutta ja kasvatitte ryhmäkokoja, Eloranta suuntasi viestin hallitukselle.

Hän totesi, että osa kunnista on toteuttanut nämä heikennykset, osa taas ei.

Lisää aiheesta

Pisa-tulokset ovat tuoneet ensi kerran esiin sosioekonomiset eli perhetaustan vaikutukset oppimistuloksiin.

Elorannan kysymys ministerille:

– Mitä aiotte tehdä, jotta tämä koulutuksellinen eriarvoistumiskehitys pysäytetään? Ja vastaukseksi ei nyt kelpaa se, että olette panostaneet koulujen tasa-arvorahaan, sillä olette niitä viime kaudesta tuntuvasti leikanneet.

Vastaaja, opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok.) vakuutti, että mahdollisuuksien tasa-arvon turvaaminen on koulutusjärjestelmän kehittämisen ytimessä.

– Oppimistulosvertailut ovat osoittaneet sen, että Suomessa edelleen koulutusjärjestelmä on yksi tasa-arvoisimmista maailmassa.

Grahn-Laasosen mukaan hallitus suhtautuu vakavasti asiassa havaitsemiinsa heikkenemiin. Esimerkiksi opetusministeri otti sosioekonomisen taustan vaikutuksen vahvistumisen oppimiserojen kautta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE