Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

SDP:n Eloranta: Monet eivät uskalla luopua omakotitaloistaan – “Myyjä vastaa myös piilevistä virheistä”

SDP:n kansanedustaja Eeva-Johanna Elorannan mukaan monet, etenkin ikääntyneet ihmiset eivät uskalla luopua omakotitaloistaan ja muuttaa pienempiin asuntoihin, koska pelko piilevien virheiden korvaamisesta on niin suuri. Kiinteistön myyjän ylimitoitettu korvausvastuu piilevistä virheistä on esteenä asuntokaupalle ja johtaa toisinaan kohtuuttomiin korvausvastuisiin, joissa jopa myyjän toimeentulo vaarantuu, sanoo SDP:n kansanedustaja.

Eloranta kysyy myyjän korvausvastuun kohtuullistamisesta kiinteistön piilevien virheiden osalta hallitukselle jättämässään kirjallisessa kysymyksessä.

Kiinteistön kaupassa myyjän vastuu kestää viiden vuoden ajan. Maakaarilain mukaan ostajan on ilmoitettava tuon kyseisen ajan puitteissa sopimusrikkomuksesta tai ilmenneestä salaiseksi jääneestä laatuvirheestä. Olennainen virhe oikeuttaa kaupan purkamiseen, lievempi virhe hinnanalennukseen.

– Myyjä vastaa myös piilevistä virheistä eli sellaisista, joista hän itse ei ole ollut tietoinen. Ostajan on reklamoitava myyjälle eli ilmoitettava laatuvirheestä kohtuullisessa ajassa siitä, kun hän havaitsi virheen. Kohtuullista aikaa ei ole laissa tarkemmin määritelty, mutta yleensä se tarkoittaa joitakin kuukausia. Jos myyjä salaa virheen tahallisesti tai hänen olisi pitänyt ymmärtää virheestä kertoa, ostaja voi vaatia seuraamuksia, vaikka viiden vuoden määräaika olisi jo kulunut umpeen, Eloranta kertoo.

Hänen mukaansa monissa tapauksissa on käynyt niin, että kuntotarkastuksesta huolimatta virheitä kiinteistön kunnossa löytyy jälkikäteen ja toisinaan tulee esille myös tapauksia, joissa ostaja teettää kuntotarkastuksen tarkoituksella vain vähän ennen tuon viiden vuoden määräaikaa ja tuossa tarkastuksessa tulleita puutteita sitten vaaditaan myyjän korvattaviksi.

– Pohtia pitäisi myös kuntotarkastuksia tekevien yritysten vastuuta. Kun kiinteistön myyjä teettää kuntotarkastuksen kiinteistössään ja maksaa siitä kohtalaisen summan, hän luottaa siihen, että myytävä kiinteistö on kunnossa tai kaikki sen virheet on tuotu esiin eikä ongelmia näin ollen ole jälkikäteen odotettavissa. Kun virheitä myydyssä kiinteistössä sitten kuitenkin löytyy, ei kuntotarkastuksen tehneellä yrityksellä kuitenkaan ole mitään vastuuta niistä. Kohtuullista olisi, että tarkastuksen tehneellä yrityksellä olisi vastuu tarkastustyöstään, Eloranta painottaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE