Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

SDP:n esitys kelpaa jo Sipilällekin – tukee iäkkäiden pitkäaikaistyöttömien eläkerysäystä

Pääministeri Juha Sipilä antaa tukensa alunperin SDP:n esitykselle pitkäaikaistyöttömien eläkkeellesiirtymisestä.

Ehdotus yli 60-vuotiaiden pitkäaikaistyöttömien päästämisestä eläkkeelle kertaratkaisulla saa tukea keskustan puheenjohtajalta Juha Sipilältä. Sipilän mukaan toimi on aivan mahdollinen ja siitä on keskusteltu.

– Varmasti siellä yli 60-vuotiaissa on paljon sellaisia, joiden työllistyminen on mahdotonta, Sipilä perusteli toimittajille eduskunnassa.

Kyse olisi hänen mukaansa kertaratkaisusta, joka koskisi useampaa tuhatta ihmistä. Asiassa ei ole vielä tehty päätöstä.

– Se on siellä ehdotettujen toimien listalla.Hallitus on kasaamassa uusia työllisyyttä lisääviä toimia, koska se ei ole saavuttamassa tavoitettaan työllisten määrä kasvattamisesta 110 000 ihmisellä. Sipilä kertoi maanantaina toimittajille, että ansiosidonnaisen työttömyysturvan porrastus on yksi täysin mahdollisista keinoista.

Kyse on alunperin SDP:n tekemästä aloitteesta, jota toteutettiin jo 1990-luvulla Lex-Taipaleen nimellä. Lääkäri Ilkka Taipale (sd.) kirjoitti tuolloin runsaasti eläkepapereita ikääntyneille, käytännössä työkyvyttömille pitkäaikaistyöttömille. SDP on myöhemmin toistanut aloitettaan ihan viime aikoinakin.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE