Palkittu politiikan aikakauslehti
41€/4kk

Politiikka

SDP:n Eskelinen: ”Kriisin aikana on tärkeää, että pidämme tässä tilanteessa kaikki mukana ja huolehdimme heikoimmista”

Poikkeuksellisissa olosuhteissa kriisin vaikutukset suomalaisten arjen, työelämän, talouden kuin myös suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan kannalta koskettavat ja jopa pelottavat meitä kaikkia, SDP:n kansanedustaja Seppo Eskelinen sanoo vappupuheessaan.

DEMOKRAATTI

Demokraatti

”Enpä olisi ikinä uskonut, kun vuosi sitten eduskunnassa työni aloitin, mitä kaikkea eteen voi tulla täällä isolla mäellä ensimmäisen vuoden aikana. Hyvän hallitusohjelmamme jalkauttaminen on jo kaikesta huolimatta hyvässä vauhdissa ja kriisien selättäminen sekä lainsäädäntötyö on ollut edustajan arkea aamusta iltaan viime viikkoina.”

Eskelisen mukaan suomalaiset arvostavat vahvaa johtajuutta, jolla pääministeri Sanna Marin on johtanut hallitusta.

”Marinin hallitus on paineen alla pystynyt reagoimaan viikoittain lainsäädäntövalmistelulla ja taloudellisin keinoin hyvin vaikeaan tilanteeseen ja kriisin haasteisiin. Suomalaiset ovatkin antaneet vahvan tukensa hallitukselle ja sosialidemokraateille niin kuin kannatuskyselyt osoittavat. Olemme aina vaikeina aikoina olleet valmiita kantamaan vastuuta suomalaisesta hyvinvointiyhteiskunnasta ja suomalaisista.”

Eskelinen muistuttaa, että vappu on ennen kaikkea työväen juhla.

”Tänä vappuna moni palkansaaja kokee epävarmuutta arjessaan. Edellisen hallituksen aktiivimallit ja kikyt on pääosin pyyhitty pöydiltä. Tilalle tulivat kevään vaikea työmarkkinakierros sekä kriisin myötä päivittäin lisääntyvät yt-neuvottelut, lomautukset ja
irtisanomiset. SDP on aina palkansaajan puolella, niin tässäkin tilanteessa. Ketään ei jätetä yksin.”

Eskelinen sanoo, että hallitus tekee koko ajan toimenpiteitä millä helpotetaan työttömien, lomautettujen ja pienituloisten arkea toimeentulon osalta. Lisäksi laajoilla yritysten tukipaketeilla pyritään pelastamaan työpaikkojamme sekä yrityksiämme.

”Kriisin aikana on tärkeää, että pidämme tässä tilanteessa kaikki mukana ja huolehdimme heikoimmista, jotta kukaan ei jää yksin eikä yhteiskunnan avun ulkopuolelle. Erityisesti haluan toivoa voimia meidän terveydenhuollon arjen sankareille tärkeään työhönne. Toivotan teille kaikille hyvää työväenjuhlaa. On selvää, että maailma on erilainen pandemian jälkeen. Siihen haasteeseen tarvitaan meitä kaikkia suomalaisia sillä vahva ja toimiva hyvinvointiyhteiskunta, jota me sosiaalidemokraatit olemme olleet rakentamassa, on edelleen paras vakuutuksemme tulevaisuudenkin suhteen.”

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Palkittu politiikan aikakauslehti
41€/4kk

Toimituksen valinta

Johannes Ijäs

Politiikka
23.11.2020
”Tämä on ehkä liian suoraa puhetta, kun näin sanon” – Seppo Kääriäinen nostaa esiin Marin-Saarikko-akselin
Lue lisää

Luetuimmat

Uusimmat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

va. päätoimittaja: Rane Aunimo
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

Chefredaktör: Johan Kvarnström
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE