Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

SDP:n Filatov: “Hallitus teki kärkihanke-sanasta synonyymin leikkaukselle”

Tarja Filatov ei usko hallituksen ratkaisun työllisyysvaikutuksiin. – Ennemminkin se synnyttää huolta ja pelkoa, hän sanoo.

Eduskunnan työelämä- ja tasoarvovaliokunnan puheenjohtaja, kansanedustaja Tarja Filatov (sd.) hämmästelee blogissaan, voiko työttömyysturvan leikkaus todella olla hallituksen “kärkihanke”.

– Hallitus leikkaa 200 miljoonan euroa työttömyysturvasta. Sosiaali- ja terveysministeriön tiedotteessa sanotaan, että esitys on osa hallitusohjelman kärkihanketta.

– Tuttavani suunnitteli T-paitaa, jossa lukisi: EN HALUA HALLITUKSEN KÄRKIHANKKEEKSI! Kun kysyin syytä, hän sanoi, että hallitukselle kärkihanke-sana on synonyymi leikkaukselle. Nyt hallitus ihan itse todistaa tiedotteessaan puolileikin todeksi, Filatov kirjoittaa.

Työttömyysturvan leikkaus perustuu ajatukseen, että leikkaamalla turvaa voidaan kannustaa ihmisiä työhön.

– Minun ihmiskuvani on toinen. Suurin syy työttömyyteen on pula työpaikoista, ei työhaluttomuus, Filatov toteaa.

Suurin syy työttömyyteen on pula työpaikoista, ei työhaluttomuus.

Jos taustalla on työhaluttomuus, ratkaisu on Filatovin mukaan yksinkertainen ja kohdistuu vain työn vieroksujiin:

Lisää aiheesta

– Työkkäristä tehdään työtarjous, jos siitä kieltäytyy, niin menettää työttömyyspäivärahansa. Tämä on täysin mahdollista jo nyt, mutta edellyttää, että työkkärissä on muitakin kuin sähköisiä palveluita. Ja ai niin, se edellyttää myös, että työpaikkoja on tarjolla.

Leikkaukset ovat Filatovin mielestä rajuja. Etenkin nyt, kun tuhannet ja tuhannet hakevat työpaikkaa, eivätkä onnistu sellaista saamaan.

– En usko hallituksen ratkaisun työllisyysvaikutuksiin. Ennemminkin se synnyttää huolta ja pelkoa. Tänään tulleet tilastot kertovat, että työssäkäyvien asumistukea saavien ihmisten määrä on noussut merkittävästi. Ihmiset käyvät työssä, vaikka eivät tule toimeen palkallaan.

Hallituksen esityksen mukaan työttömyysturvan kesto lyhenee pääsääntöisesti 500 päivästä 400 päivään – ja 300 päivään niillä työttömillä, joilla on työhistoriaa enintään kolme vuotta.

– Työttömyysturvaa koskevien tutkimusten mukaan työttömyysturvan korvaustasolla ja etuuden enimmäiskestolla on vaikutusta työttömyyden kestoon ja uudelleen työllistymiseen. Kyllä uskon, että näin on, jos työtä on tarjolla. Silloin kun ei ole, on leikkaus vain leikkaus, Filatov kirjoittaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE