Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

SDP:n Filatov patistelee hallitusta toimiin: ”Naisiin kohdistuva väkivalta maksaa Suomelle runsaat 2 miljardia vuodessa”

SDP:n kansanedustaja Tarja Filatov muistuttaa, että naisiin kohdistuva väkivalta vakava ihmisoikeusongelma, joka aiheuttaa myös suuret kustannukset.

Työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan sosialidemokraatit edellyttävät, että hallitus varaa riittävät rahat niin sanotun Istanbulin sopimuksen toimeenpanoon kokonaisuudessaan sekä lisää rahaa ensi- ja turvakotien riittävän toiminnan varmistamiseen.

Euroopan neuvoston yleissopimus naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemisestä ja torjumisesta eli Istanbulin sopimus astui Suomessa voimaan elokuussa 2015. Sopimus edellyttää konkreettisia toimenpiteitä naisiin kohdistuvan väkivallan muotojen torjumiseksi. Sopimus edellyttää uskottavaa toimeenpanosuunnitelmaa sekä riittävää rahoitusta.

– Naisiin kohdistuva väkivalta on yksi Suomen laajimmista ja vakavimmista ihmisoikeusongelmista, joka aiheuttaa vuosittain myös suuret kustannukset. Euroopan tasa-arvoinstituutin arvion mukaan naisiin kohdistuva väkivalta maksaa Suomelle runsaat 2 miljardia euroa vuodessa, sanoo työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan puheenjohtaja Tarja Filatov (sd).

– Naisiin kohdistuvan väkivallan ehkäisyyn ja sen seurausten hoitamiseen panostaminen ei ole kulu, vaan investointi turvallisempaan elämään ja lisäksi se säästää rahaa, Filatov perustelee.

Kansainväliset ihmisoikeuksien valvontaelimet ovat toistuvasti kritisoineet Suomea naisiin kohdistuvan väkivallan yleisyydestä.

Filatov muistuttaa, ettei väkivalta ole vain taloudellinen kysymys, vaan ihmisoikeuskysymys, joka aiheuttaa mittaamattoman määrän inhimillistä kärsimystä.

– Kansainväliset ihmisoikeuksien valvontaelimet ovat toistuvasti kritisoineet Suomea naisiin kohdistuvan väkivallan yleisyydestä ja riittämättömistä väkivallanvastaisista toimenpiteistä. Istanbulin sopimuksen ratifiointi velvoittaa Suomen tehokkaisiin toimiin naisiin kohdistuvaa väkivaltaa vastaan ja saattamaan uhrien palvelut asianmukaiselle tasolle, Filatov muistuttaa.

Lisää aiheesta

Sosialidemokraattien työelämä- ja tasa-arvovaliokuntaryhmä, johon kuuluvat Filatovin lisäksi kansanedustajat Merja Mäkisalo-Ropponen ja Ilmari Nurminen, näkee lisättävää hallituksen ja valiokunnan esitykseen julkisen talouden suunnitelmaksi vuosille 2017-2020. Kannanotossaan ryhmä vaati hallitukselta myös toimia parempien työvoimapalveluiden varmistamiseen.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE