Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

SDP:n gallupnotkahdus ei yllättänyt puoluesihteeriä – Paananen Ylelle: Teimme linjaratkaisun kiky-sopimuksen suhteen

Reijo Paananen ottaa keskikesän kannatusmittaukset rauhallisesti. Katse on politiikan syksyssä, jolloin päästään keskustelemaan muun muassa hallituksen budjettiesityksestä ja sote-ratkaisusta.

SDP:n kannatus putosi Ylen Taloustutkimuksella teettämässä kannatuskyselyssä 1,9 prosenttiyksikköä 18,2 prosenttiin, eli alimmilleen sitten elokuun.

Puolueen kannatus on silti edelleen 1,7 prosenttiyksikköä korkeammalla kuin kevään 2015 eduskuntavaaleissa.

SDP:n puoluesihteeri Reijo Paananen sanoo Ylelle, että hän ei yllättynyt tuloksesta.

Paanasen mukaan kyselyn tuloksia selittävät muun muassa alkukesän puoluekokoukset ja eri puolueiden puheenjohtajakilvat. Sekä kilpailukykysopimus.

Kokoomus, vasemmistoliitto ja RKP vaihtoivat puheenjohtajaa sinä aikana, kun kysely tehtiin. Puoluekokousten ympärillä oli kosolti henkilövalintoihin aina liittyvää mediajulkisuutta.

Yksi vaikuttava tekijä on kilpailukykysopimus, joka ei palkansaajan palkkapussia kasvata. Päinvastoin sopimus pidentää työaikaa, vaikka palkka pysyy ennallaan. Lomarahoja leikataan julkisella sektorilla. Kiky-porkkanana tarjotut veronkevennyksetkin odottavat vielä toimeenpanoa.

Toisin kuin kokoomukselle, SDP:lle alkukesästä solmittu kilpailukykysopimus ei ole tuonut lisää kannatusta, Paananen myöntää Ylelle.

Lisää aiheesta

– Me teimme sen linjaratkaisun, että tämä kilpailukykysopimus oli parempi asia kuin sen vaihtoehtona olleet hallituksen kiristyslait. Tämä ei tietenkään miellytä kannattajiamme, jotka maksavat ratkaisun omasta kukkarostaan.

Paanasen mukaan SDP:llä ei ole tarvetta muuttaa talouslinjaansa, koska lähtökohta on, että se on erilainen kuin hallituksella.

– Syksyllä päästään siihen tilanteeseen, että hallitus tuo budjettiesityksensä ja päästään keskustelemaan siitä. Jospa tästä sote-ratkaisustakin tulisi vihdoin jotain oikeaa konkretiaa, silloin kansalaisilla olisi taas uusia eväitä pohtia oman kannatuksensa sijoittamista, hän ennakoi.

 

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE