Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

SDP:n Haatainen: Hallituksen alkoholiuudistus on ristiriitainen

Sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtaja Tuula Haatainen (sd.) on huolissaan alkoholihaittojen lisääntymisestä. Hän on myös entinen sosiaali- ja terveysministeri.

– Hallituksen esitys alkoholilainsäädännön uudistamiseksi on ristiriitainen, sillä se ei toteuta alkuperäistä tavoitetta alkoholin aiheuttamien haittojen ja yhteiskunnalle aiheutuvien kustannusten vähentämiseksi. Tavoite alkoholin kulutuksen siirtämisestä anniskeluravintoloihin ei toteudu, sillä ulosmyynti ravintoloista sallitaan ja mm. lapsia ja nuoria houkuttelevat limuviinat tulevat jatkossa markettien hyllylle, näin sanoo SDP:n helsinkiläinen kansanedustaja Tuula Haatainen.

Sosiaali-ja terveysvaliokunnan puheenjohtaja Tuula Haatainen ennustaa, että päätökset tulevat lisäämään alkoholin käyttöä kaduilla ja kotona ravintoloiden kustannuksella.

-Tätä kautta alkoholihaitat tulevat lisääntymään ja terveydenhuollon menot kasvavat. Faktat eivät puolla päätöksiä ja esitys on näiltä osin ristiriitainen sen tavoitteiden kanssa.

-Järkevää alkoholipolitiikkaa olisi ohjata esimerkiksi verotuksen keinoin kulutusta ravintoloihin. Se olisi myös työllisyyden näkökulmasta järkevää ja samalla alkoholin liikakäytön haitat vähenisivät, Haatainen sanoo.

-Alkoholipoliittisia päätöksiä tehdessä olisi hyvä pitää mielessä se, että lasten ja nuorten alkoholinkäyttö on kääntynyt laskuun ja ylipäätänsä alkoholin kulutus on Suomessa vähentynyt. Suomalaiset vanhemmat osaavat arvostaa tätä tosiasiaa ja tutkimusten valossa harjoitetulla alkoholipolitiikalla on ollut merkittävä vaikutus tämän tuloksen saavuttamisessa.

– Hallituksen on syytä tehdä riippumaton selvitys esitystensä vaikutuksista ennen kuin päätökset pannaan toimeen. Lasten ja nuorten alkoholinkäyttö on edelleen vakava yhteiskunnallinen ongelma, eikä sen ratkaisemista pidä vaarantaa ideologisin perustein, Haatainen vaatii.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE