Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

SDP:n Haatainen: Korupuheista on päästävä tekoihin – “Hallituksen ei pidä enää vitkutella lapsiperheiden arkea helpottavan uudistuksen kanssa”

Sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtaja Tuula Haataisen mielestä nyt on korkea aika toteuttaa lapsiperheiden odottama perhevapaiden uudistus ja vaatii hallitusta tarttumaan toimeen.

– Hallituksen ei pidä enää vitkutella lapsiperheiden arkea helpottavan uudistuksen kanssa. SDP on esittänyt omaa perhevapaamallia.

Hallituspuolueissa on riittänyt puhetta uudistuksesta, mutta toimeen ei ole Haataisen mukaan tartuttu.

– Tarvitsemme joustavamman perhevapaamallin, joka istuu nykypäivän työelämään. Perhevapaiden tasaisempaa jakoa molempien vanhempien kesken on tuettava. Joustavan perhevapaamallin on tuettava vanhempien mahdollisuutta jakaa vapaat mahdollisimman joustavasti. Hyvin toteutetulla uudistuksella on myönteinen vaikutus pienten lasten äitien asemaan työelämässä ja palkkakehitykseen, Haatainen perustelee.

Haataisen mielestä perhevapaiden on tuettava erilaisia perheitä työn, opiskelun ja perheen yhteensovittamisessa. Työelämä ja lapsiperheiden todellisuus on muuttunut ja siksi perheiden sosiaaliturvan ja perhevapaiden on paremmin tuettava perheiden selviytymistä.

– Korupuheista on päästävä tekoihin ja otettava käyttöön tasa-arvoisempi malli, joka mahdollistaa työn ja perheen yhteensovittamisen eri perheissä joustavammin, Haatainen tiivistää.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE