Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

SDP:n Haatainen: “Pula osaajista ei saa muodostua sudenkuopaksi talouden orastavalle nousulle”

Turussa Tuula Haatainen tutustui Turun aikuiskoulutuskeskuksen Artukaisen toimipaikkaan, josta oppilaat työllistyvät ensisijaisesti Turun telakan tai sen alihankkijoiden palvelukseen.

SDP:n presidenttiehdokkuutta tavoittelevan, kansanedustaja Tuula Haataisen mukaan aikuiskoulutukseen panostaminen on lähitulevaisuuden keskeinen koulutuspoliittinen asia. Hänen mukaansa kouluista valmistuvat ikäluokat eivät riitä täyttämään työmarkkinoiden tarpeita. Siksi nyt pitää panostaa järjestelmällisesti kaikkien työntekijöiden osaamisen kehittämiseen.

Pula osaajista ei saa muodostua sudenkuopaksi talouden orastavalle nousulle, hän korostaa.

”Oppimispolun tulee jatkossa mahdollistaa kehittymisen läpi aikuisiän, sillä harvalla meistä työura kestää samassa työssä koko uran. Mielestäni julkisesti tuetun aikuiskoulutuksen on keskityttävä koulutuksellisen tasa-arvon edistämiseen ja työelämän murrostilanteissa pärjäämiseen.”

Haataisen mukaan tällä hetkellä aikuiskoulutuksen saamat resurssit ovat liian vähäiset ja siihen tulisi budjetissa varata lisää rahaa.

“Osaaminen luo yhteiskunnallista osallisuutta ja parantaa elämänlaatua monin tavoin, tästä syystä elinikäisen oppimisen on oltava kaikkien oikeus.”

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE