Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

SDP:n historian neljäs osa ilmestyy vuonna 2021 ja viides puolueen 125–vuotisjuhlavuonna 2024 – jatkoa kirjoittaa Matti Hannikainen

SDP:n historian neljäs osa käsittelee vuosia 1952–1957 ja viides vuosia 1957-1977. Neljäs osa ilmestyy  vuonna 2021 ja sen kirjoittaa valtiotieteiden tohtori Mikko Majander. Viidennen osan kirjoittajaksi on valittu dosentti, VTT Matti Hannikainen, joka aloittaa työnsä vuoden 2021 alussa. Viides osa julkaistaan puolueen 125–vuotisjuhlavuonna 2024.

Demokraatti

Demokraatti

SDP:n puoluehallitus on aiemmin keväällä perustanut puolueelle historiahankkeen ja asettanut historiatoimikunnan. Hankkeen puheenjohtajaksi nimitettiin Erkki Liikanen. SDP:n puoluehallitus myönsi aloitusvarat SDP:n historiaa käsittelevän teossarjan 4. ja 5. osan eteenpäin viemiseen historiatoimikunnan esityksestä.

SDP:n puoluesihteeri Antton Rönnholm kertoo tiedotteessa olevansa erittäin iloinen, että hanke on pitkän työn tuloksena saatu vihdoin käyntiin.

“SDP:n historiankirjoitus on osa Suomen historiaa ja projekti tuo varmasti uutta tietoa hyvinvointivaltion rakennustyöstä.”

Liikanen sanoo, että Hannikainen on erinomainen historiantutkija, joka jatkaa äskettäin edesmenneen professori Hannu Soikkasen aloittamaa SDP:n historiankirjoitusta.

“Hannikainen on näyttänyt kyntensä monissa aiemmissa tutkimushankkeissa ja uskon, että puolue saa yhteiskunnan muuttumista ja muuttamista kuvaavan, arvoisensa laadukkaan historian.”

Lisäksi hankkeeseen kuuluu optio kuudennesta osasta vuodesta 1977 eteenpäin. Päätös siitä tehdään myöhemmin. Historiankirjoituksen rahoittamiseksi haetaan myös ulkopuolista rahoitusta ja käynnistetään varainkeruukampanja Kansan Sivistysrahaston Kulttuurilahja-kampanjana.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE