Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

SDP:n Huovinen: Väkivalta tulee kalliiksi suomalaiselle yhteiskunnalle

Susanna Huovinen kaipaa Suomeen rehellisempää keskustelua niin viinasta kuin väkivallasta.

Kansanedustaja Susanna Huovinen (sd.) on huolissaan hallituksen ristiriitaisista päätöksistä.

– Samaan aikaan, kun hallitus puhuu kansalaisten hyvinvoinnin ja turvallisuuden puolesta, se aikoo tuoda limuviinat ruokakauppoihin. Samaan aikaan, kun hallitus pohtii – aivan oikein – turvakotipaikkojen rahoituksen lisäämistä, se aikoo lisätä alkoholin saatavuutta. Väkivallan ja alkoholin yhteys on varsinkin meillä Suomessa vahva. Eikö nyt kannattaisi miettiä, kumpi tavoite on tärkeämpi: kansalaisten terveys, hyvinvointi ja turvallisuus vai alkoholin saatavuus, kysyy Huovinen.

Susanna Huovinen puhui valtakunnallisessa Väkivaltafoorumissa Laukaassa.

Huovisen mukaan Suomessa tarvittaisiin rehellisempää keskustelua niin viinasta kuin väkivallasta.

– Naisiin kohdistuva väkivalta on kansallinen häpeäpilkku. Joka vuosi yli 20 naista kuolee lähisuhdeväkivallan uhrina. Jokainen kuolema on turha. Yhä edelleen meillä on vaikeaa puhua kohdatusta väkivallasta tai sen uhasta. Myös väkivallan tekijän on vaikea pyytää apua, Huovinen toteaa.

Huovisen mukaan on tärkeää, että lainsäädäntö, rahoitus ja toimintakäytännöt muuttuvat siihen suuntaan, että väkivallan vastainen työ saa ansaitsemansa tuen.

– Viime kaudella toteutetut sosiaalihuoltolain uudistus ja turvakotien rahoituksen siirto valtiolle olivat tärkeitä askeleita kohti koordinoidumpaa väkivallan vastaista työtä. Nyt on tärkeää saada vauhtia ns. Istanbulin sopimuksen toimeenpanoon, jotta uhreille saadaan matalan kynnyksen apua ja ylipäätään kaikille kansalaisille tietoa siitä, mistä apua voi hakea, jos kokee väkivaltaa tai sen uhkaa, hän sanoi.

Lisää aiheesta

Turvakotien rahoitus on Huovisen mukaan edelleen liian matala.

– Valtiovarainministeri Orpon budjettiesitys sisältää pienen lisäyksen turvakotien rahoitukseen. Toivon, että hallitus voisi vielä ensi viikon budjettiriihessään tarkistaa tuota summaa ylöspäin, jotta turvakotien rahoituksen vaiheittain kohoavasta tasosta voidaan huolehtia ja saada kipeästi kaivattuja lisäpaikkoja turvakoteihimme, vaatii Huovinen.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE