Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

SDP:n Ihalainen syytöksistä: Lipponen panosti myös tutkimus- ja tuotekehitykseen

SDP:n kansanedustaja Lauri Ihalainen esitteli SDP:n näkemyksiä ja huolia valtion omistajaohjauksen viime viikolla esitellyistä uusista linjauksista tiistaina eduskunnassa.

Ihalaisen mukaan valtion vahvaa ja aktiivista omistajapolitiikka kaivataan edelleen. Hän muistutti, että valtionyhtiöt työllistävät suoraan yli 88 000 henkilöä Suomessa.

SDP ei pidä järkevänä, että Nesteen omistusrajaa lasketaan 33,4 prosenttiin, kuten hallitus on kaavaillut.

— On johdonmukaista, huoltovarmuuden kannalta turvallista että myös Nesteen omistusosuus säilyy Fortumin ja Finnairin tavoin yli 50 prosentissa.

Ihalaisen mukaan myös Postin osuuden pudottaminen 50,1 prosenttiin herättää kysymyksiä.

— Miten Postin peruspalveluja yhdenvertaisesti turvataan erityisesti haja-asutusalueilla?

SDP:n mielestä yhteen peruskysymykseen pitäisi saada ennen vastaus kuin Postin omistajapohjaan tehdään muutoksia.

Lisää aiheesta

— Millaista Postia Suomi ja kansalaiset tarvitsevat? Tämä visio on hakusessa. Vai onko hallituksella jo takataskussaan selviä vastauksia?

Lisäksi Ihalainen varoitti, ettei VR:ää pidä lähteä pilkkomaan. Sen sijaan Gasumin ja Fingridin omistajuuden ankkurointia 50 prosenttiin SDP pitää oikeana.

Uuden kehitysyhtiön luomiseen SDP suhtautuu varauksella.

— Kannamme huolta siitä, jos uuden yhtiön päätavoitteena onkin yhtiöiden myyntikuntoon rouhiminen.

Ihalainen myöntää, että SDP:kin on ollut hallituksissa, joissa valtion omistusta on myyty.

— Ei SDP ole vastustanut omaisuuden oikea-aikaista myyntiä, jos se suunnataan uuden rakentamiseen ja tulevaisuuden investointeihin.

— Olennaista jatkossa on, että tulotuksia käytetään myös tutkimus- ja tuotekehitykseen. Juuri Lipposen hallituksen aikana panostettiin erittäin paljon näihin asioihin.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE