Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

SDP:n Ihalainen: “Yhteiskunnan tehtävä ei ole valita, mikä yksittäinen yritys pärjää vaan luoda ennustettavat toimintaedellytykset”

SDP:n kansanedustaja, entinen työministeri Lauri Ihalainen sanoo kolumnissaan Keskisuomalaisessa, että Äänekosken biotehtaan vihkiminen oli monella tavalla merkittävä tapahtuma.

“Tehtaan valmistuminen osoitti, että metsäteollisuus voi uudistua, investoida ja vahvistaa asemaansa keskeisenä vientimme kivijalkana.”

“Samana päivänä kun Metsä Groupin pääjohtaja Kari Jordan julkisti metsäteollisuuden historian suurimman investointipäätöksen, soitin hänelle ja totesin, että päätös oli isänmaallinen teko. Noin 1,2 miljardin investointi Äänekoskelle tuottaa vuosittain 1,3 miljoonaa tonnia sellua ja 500 miljoonaa euroa vientituloa Suomeen.”

Valtion aktiivisuutta tarvitaan niin kansallisella kuin EU-tasollakin.

Ihalaisen mukaan kyse ei ole vain biotehtaasta vaan enemmästä.

“Tehdas työllistää Keski-Suomessa laajasti. Se heijastuu puun myyntiin, korjauksiin, kuljetuksiin ja palveluihin noin 1 500 uutena työpaikkana.”

“Keski-Suomen varsin negatiivinen kierre kääntyi positiiviseksi myös monilla muilla toimialoilla. Tehtaan rakentamisen henkinen vaikutus maakuntaan, yrityksiin ja ihmisten mieliin oli erityisen merkittävä.”

Ihalainen sanoo, että yhteiskunnan tehtävä ei ole valita, mikä yksittäinen yritys pärjää vaan luoda ennustettavat yritystoiminnan ja investointien edellytykset.

“Käynnissä oleva teknologian murros pitää kääntää mahdollisuudeksi. Suomi tarvitsee uuden ajan elinkeinopoliittisen strategian. Monissa kilpailijamaissa valtiolla on aktiivinen rooli sen luomisessa. Valtion aktiivisuutta tarvitaan niin kansallisella kuin EU-tasollakin. Juuri nyt valmistellaan EU-tasoista teollisuuspoliittista tavoitetta. Suomen tulee olla tässä työssä poikkeuksellisen aktiivinen, koska viennistämme merkittävä osa menee EU–maihin.”

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE