Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

SDP:n kansanedustaja hermostui perussuomalaisten ajatuspajan julkaisusta – “Nais- ja transvihaa korostavia törkeitä väittämiä”

SDP:n kansanedustaja Hussein al-Taee on pyytänyt tasa-arvoministeri Thomas Blomqvistiä (rp.) ryhtymään toimenpiteisiin perussuomalaisten ajatuspajan uusimman julkaisun sisältämien väitteiden vuoksi.

Al-Taeen mukaan Jukka Hankamäen Suomen Perusta -ajatuspajalle kirjoittama Totuus kiihottaa -julkaisu sisältää törkeitä nais- ja transvihaa sisältäviä väitteitä.

“Eilen julkaistiin, eduskunnan toiseksi suurimman puolueen, ja suomalaisten veronmaksajien rahoittaman, ajatushautomo Suomen Perustan ”tutkimus”, joka perusteli, että raiskatuksi tuleminen johtuu naisen omasta käyttäytymisestä.” Al-Taee kirjoittaa Facebookissa.

Naisten tyrannia ja seksuaalisuuden sosialisointi -alaluvussa Hankamäki kirjoittaa, että ”ongelmien ongelma on yhteiskunnassamme vallalle päässyt naisten tyrannia, jonka vallitessa naiset pyrkivät tuottamaan itselleen seksuaalista lisäarvoa, haluttavuutta ja sosiaalista pääomaa sosiaalisen vaihdon markkinoilta tutulla tavalla: vaikeuttamalla omaa saatavuuttaan keinotekoisesti.”

“Lähetin kirjeen tasa-arvoministeri Thomas Blomqvistille, jossa pyysin häntä tekemään voitavansa, tämän Suomen veronmaksajien rahoittaman julkaisun, sisällössä esiintyneiden nais- ja transvihaa korostavien törkeiden väittämien torjumiseksi.” Al-Taee kirjoittaa.

Hankamäen kirjoituksen julkaisutilaisuudessa oli paikalla myös perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE