Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

SDP:n kansanedustajat nostavat esiin soten riskin – jättivät kirjallisen kysymyksen

– Hallituksen valmistelema sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus etenee vahvasti ja sen tavoitteiden toteutuminen edellyttää myös järjestöjen aktiivisen roolin tunnistamista ja sidoksen vahvistamista, sanovat kansanedustajat Merja Mäkisalo-Ropponen (sd.) ja Paula Werning (sd).

Demokraatti

Demokraatti

– Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus STEA:n rahoituksen vähentyessä on kuitenkin riskinä, että maakuntien omassa hallinnassa oleva toimintaresurssi tulee vähenemään. Tästä syystä olemme jättäneet hallitukselle kirjallisen kysymyksen maakuntien sote-järjestöjen rahoituksen turvaamisesta, kansanedustajat tiedottavat.

He painottavat, että sosiaali- ja terveydenhuollon tavoitteiden toteutuminen edellyttää maakunnissa saumatonta yhteistyötä kuntien ja järjestöjen sekä muiden toimijoiden kanssa.

– Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestöt muodostavat julkisille toimijoille merkittävän yhteistyökumppanin ja julkisia palveluita täydentävän tahon. Ne tuottavat Suomessa merkittävän osan erityisesti ennaltaehkäisevistä- ja kuntoutuspalveluista, Werning muistuttaa.

Koronaepidemian jälkeisessä ajassa järjestöjen ja kansalaistoiminnan rooli korostuu entisestään.

– Meillä on pitkät perinteet ja paljon hyviä yhteisiä toimintatapoja yhteistyöstä kolmannen sektorin kanssa. Näiden palveluiden jatkuvuuden turvaamiseksi koko maassa tulee järjestöjen toimintaedellytykset turvata. Olemme olleet tässä vahvoja edelläkävijöitä ja tämä asema tulee säilyttää myös tulevaisuudessa, Mäkisalo-Ropponen korostaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE