Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

SDP:n kansanedustajat: Poliisi ei kaipaa hallitukselta juhlapuheita vaan tekoja

SDP:n hallintovaliokunnan kansanedustajat Sirpa Paatero, Mika Kari ja Joona Räsänen vaativat hallitukselta tekoja poliisin voimavarojen palauttamiseksi kestävälle tasolle. Kansanedustajat ovat huolissaan erityisesti poliisien riittämättömästä määrästä, joka uhkaa vakiintua hallituksen sisäisen turvallisuuden selonteossa linjaamalle 7 000 poliisin tasolle tai jopa sen alle.

− Poliisin työtehtävät ovat kasvaneet ja monipuolistuneet merkittävästi aivan viime vuosina. Samalla uudet turvallisuusuhat ovat tuoneet yhteiskuntaamme aivan uudenlaisia riskejä, jotka edellyttävät huolellista varautumista myös poliisilta. Hallituksen oma sisäisen turvallisuuden selontekokin paljasti, että yhä useampi suomalainen kokee tulevaisuutensa turvattomasi. Tässä tilanteessa hallitukselta vaaditaan tekoja poliisin resurssien palauttamiseksi riittävälle tasolle, kansanedustaja Mika Kari vaatii.

SDP on linjannut aikaisemmin, ettei poliisien määrää tule päästää ennätysalhaiselle 7 000 poliisin tasolle. Kansanedustaja Joona Räsänen muistuttaa, ettei poliisien määrän tule perustua taloustilanteeseen vaan tarpeeseen yhteiskunnassa.

− Poliisien määrän väheneminen vaikuttaa siihen, että poliisi ei enää näy entisessä määrin katukuvassa. Rikoksia joudutaan jättämään selvittämättä ja vasteajat kasvavat. Tämä ei voi olla vaikuttamatta poliisien arvostukseen kansalaisten keskuudessa. Arvostus on kansainvälisesti mitaten korkealla tasolla ja sen mureneminen johtaa ongelmiin ja resurssitarpeiden kasvamiseen. Säästöt poliisille, puhutaan poliisien määrästä tai poliisiasemien sulkemisesta, vaikuttavat suoraan myös poliisin työturvallisuuteen. Apupartio saattaa tukalassa tilanteessa olla tuskallisen kaukana, Räsänen jatkaa.

Kansanedustajat muistuttavat hallitusta huomenna ympäri Suomea vietettävästä kansallisesta Poliisin päivästä. Sisäministeri Paula Risikolla olisi kansanedustajien mielestä mahdollisuus pelastaa juhlapäivä ja tehdä rohkea aloite poliisin määrärahojen kasvattamisesta syksyn budjetin yhteydessä.

− Huomenna vietettävässä Poliisin päivässä kuulemme varmasti hallituspuolueiden edustajilta ja sisäministeriltä kauniilta kuulostavia juhlapuheita. Juhlapuheiden sijaan poliisi tarvitsee hallitukselta nyt jos koskaan konkreettista tukea. 200-vuotisjuhlavuottaan viettävä Suomen poliisi ansaitsisi paljon parempaa, kuin mitä se Sipilän hallitukselta nyt osakseen saa, toteaa kansanedustaja Sirpa Paatero.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE