Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

SDP:n Kantola pitää tapahtumia häpeällisenä – ”Kupittaan tapaus toimii varoittavana ennakkotapauksena”

Lehtikuva
Turun Sanomat uutisoi tänään, että Kupittaan vanhuspsykiatrian osastolla potilaisiin on kohdistunut väkivaltaa.

Turun Sanomat uutisoi tänään vuosien ajan potilaisiin kohdistuneesta väkivallasta ja väärinkäytöksistä Kupittaan mielisairaalan vanhuspsykiatrian suljetulla G1-osastolla. Kansanedustaja ja Turun kaupunginvaltuutettu Ilkka Kantola pitää ilmi tullutta potilaiden perusoikeuksien loukkaamista psykiatrisessa sairaanhoidossa häpeällisenä.

Anna-Liisa Blomberg

– Mielestäni tapaus osoittaa, että valvonta on ollut puutteellista, kun ongelma on saanut jatkua vuosia, Kantola sanoo tiedottessaan.

Vakavasti sairaat psykiatriset potilaat ovat eräs erityisen haavoittuvassa asemassa olevista ihmisryhmistä ja siksi heidän hoitonsa asianmukaisuuden valvontaan tulee erityisesti panostaa.

– Mieleeni tuli hallituksen eilen esittelemä suunnitelma sairaanhoidon omavalvonnan lisäämisestä ja henkilöstövaatimusten lieventämisestä kustannusten hillitsemiseksi. Toivon, että Kupittaan tapaus toimii varoittavana ennakkotapauksena meille kaikille ja uudistuksia tehdessä muistetaan myös riskit potilasturvallisuudelle, Kantola pohtii.

Kantola toteaa tärkeäksi, että Turun kaupungin hyvinvointitoimialan johtaja on kertonut, että erittäin vakavan asian perinpohjainen selvittäminen yhdessä viranomaisten kanssa on jo käynnistetty.

Ongelmana ilmoitusvelvollisuuden puute

Kansanedustajista ja Turun kaupunginvaltuutetuista myös Annika Saarikko (kesk.) on ottanut asiaan kantaa. Saarikon mukaan laitoshoidon menneisyydeksi luultu kulttuuri revähti nyt suuren yleisön silmille. Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnassa istuva Saarikko pitää uutisen synkimpänä tietona sitä, että sairaalan johto tai kaupungin virkamiesjohto ei käytännössä reagoinut vuosia jatkuneisiin tapahtumiin.

– Iso ja nyt kotikaupungissani konkretisoitunut ongelma on, että terveydenhuoltolaissa ei ole ilmoitusvelvollisuutta asiakkaan palvelujen toteuttamiseen liittyvistä epäkohdista. Sosiaalihuollossa tälläinen on. On syytä kysyä, tarvitaanko terveydenhuoltolakiinkin sellainen vai voimmeko vuonna 2016 luottaa siihen, että inhimillinen kohtelu on ydin ja lähtökohta ikäihmisten hoidossa, Saarikko pohtii tiedotteessaan.

Saarikko pitää välttämättömänä, että osana sote-uudistusta yksityisen ja julkisen terveydenhuollon valvontakäytännöt yhtenäistetään.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Huomasitko nämä?

Luetuimmat

Uusimmat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE