Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Politiikka

SDP:n Kristiina Salonen ulkoasiainvaliokuntaan Jutta Urpilaisen tilalle

Jukka-Pekka Flander

SDP:n kansanedustaja Kristiina Salonen on valittu eduskunnan ulkoasiainvaliokuntaan Jutta Urpilaisen (sd.) tilalle. Urpilainen aloitti viime viikolla työnsä Euroopan komissiossa kansainvälisistä kumppanuuksista vastaavana komissaarina.

DEMOKRAATTI

Demokraatti

Ulkoasiainvaliokunnan toimialaan kuuluu Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikka. Valiokunta käsittelee myös kauppa- ja kehityspolitiikkaa.

”Otan uuden tehtävän vastaan nöyrästi, mutta innolla. Valiokunnassa on valtava määrä poliittista kokemusta ja osaamista, sillä jäseninä on niin nykyisiä kuin entisiä puolueiden puheenjohtajia ja ministereitä. Ulkopoliittisesti maailma on monin tavoin murroksessa.”

”Esimerkiksi Afrikka kehittyy ja kasvaa jatkuvasti ja kehitysnäkymät vaikuttavat myös Eurooppaan. Suomella on vahvaa erityisosaamista esimerkiksi kiertotaloudessa, vedenpuhdistamisessa ja koulutuksessa, jota tarvitaan Afrikan positiivisen kehityssuuntauksen tukemiseksi. Tämän kehityksen vahvistamiseksi Suomi aikoo myös laatia ensimmäisen Afrikka-strategiansa, jota aletaan valmistella heti EU-puheenjohtajuuskauden jälkeen”, talousvaliokunnasta siirtyvä Salonen kertoo tiedotteessa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Toimituksen valinta

Rane Aunimo

Päätoimittajalta
25.6.2020
Tapaus Mäenpää: Puheet on nyt pidetty, on aika painaa nappia – historia kyllä muistaa, kuinka kansanedustajat perjantaina äänestävät
Lue lisää

Luetuimmat

Uusimmat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

va. päätoimittaja: Rane Aunimo
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

Chefredaktör: Johan Kvarnström
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE