Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

SDP:n Kymäläinen muistuttaa vihreitä: ”Pekka Haavisto näki itärajan tilanteen sellaisena kuin se on: vakavana”

Jukka-Pekka Flander

Kansanedustaja Suna Kymäläinen (sd.) toivoo, että Pekka Haaviston (vihr.) presidentinvaalien alla antamat lausunnot itärajan tilanteesta muistetaan vihreissä yhä.

Demokraatti

Demokraatti

Kymäläinen toteaa tiedotteessaan, että etenkin ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan kuuluu pitkäjänteisyys ja maltti, mutta myös vaatimus toimia silloin, kun toimia tarvitaan.

– Ympäri Suomen presidentinvaalien alla kiertänyt vihreiden Pekka Haavisto näki vuodenvaihteessa itärajan tilanteen sellaisena kuin se on: vakavana. Nyt tämä tilannekuva tuntuu julkisessa keskustelussa vihreiltä unohtuneen.

Kymäläinen muistuttaa, että viime vuoden lopulla Haavisto antoi hallitukselle tiukkaa palautetta sen hitaasta toiminnasta rajalla ja vaati rajan täyssulkua. Iltalehden tuolloin haastatteleman Haaviston mukaan ”Suomen rajalinja voidaan halutessa sulkea kokonaan puolustusvoimien toimesta, jonka jälkeen turvapaikanhakijat eivät pääse enää Suomen lainkäyttöalueelle hakemaan turvapaikkaa”.

– Venäjällä on valtava määrä paperittomia ihmisiä, jopa kymmeniätuhansia, joista Venäjä voi pyrkiä pääsemään eroon työntämällä niitä Suomen rajan yli. Voi olla lopulta isoista määristä kyse, Haavisto sanoi Ilta-Sanomissa.

– Toivon, että Pekan viesti muistetaan vihreissä yhä. Valitettavasti viime viikkoina on näyttänyt sille, että kuva itärajan tilanteesta ei ole siirtynyt vuodenvaihteen vaalikiertueelta kansanedustajille asti, Suna Kymäläinen sanoo.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE