Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

SDP:n Lindtman: “Hallintarekisterin hyväksyminen surullinen päivä avoimuudelle”

SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtajan Antti Lindtmanin mukaan hallintarekisterin hyväksyminen on surullinen päivä suomalaisten omistusten avoimuudelle.

– Tämä on surullinen päivä avoimuudelle, mutta työ avoimuuden puolesta jatkuu. Se työ, jonka oppositio teki avoimuuden puolesta ei mennyt hukkaan.

  Jatketaan taistelua sen puolesta, että avoimuus tulevaisuudessa voittaa.

– Joka kerta, kun oppositio laittoi valot päälle, niin hallitus joutui korjaamaan, aivan viimeisille metreille asti, Lindtman sanoo ja viittaa esitykseen lisättyihin ponsiin, joista viimeisin otettiin mukaan tiistain täysistunnossa.

– Haluan kiittää kaikkia niitä kansalaisia ja sitä valtavaa määrää tukea mitä oppositio on tässä saanut. Nyt jatketaan taistelua sen puolesta, että Suomessa ja koko Euroopassa mennään avoimempaan suuntaan omistuksessa. Tähän tarvitaan myös kansalaisten tukea.  Jatketaan taistelua sen puolesta, että avoimuus tulevaisuudessa voittaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE