Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

SDP:n Lindtman muistuttaa ongelmista: “Ahkerat julkisen sektorin työntekijät joutuvat lujille”

Työmarkkinajärjestöt kyllä osaavat sopia, kun niille annetaan aito mahdollisuus, SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman sanoo.

SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman pitää positiivisena, että työmarkkinaratkaisusta on saatu aikaan esitys. Lindtman sanoo Facebookissa julkaisemassaan kannanotossa, että hallituksen yksipuolinen sanelu on estänyt ratkaisuun pääsyn.

– On hyvä, että hallitus vihdoin ymmärsi jäädyttää pakkolakien valmistelun ja antaa työmarkkinoille työrauhan. Työmarkkinajärjestöt kyllä osaavat sopia, kun niille annetaan aito mahdollisuus ilman hallituksen päsmäröintiä, Lindtman kirjoittaa.

Lindtman pitää tärkeänä, että työehtosopimusten yleissitovuus työntekijöiden suojana säilyy ja paikalliseen sopimiseen haetaan tasapainoista ratkaisua.

– Paluu vanhaan isäntävaltaan ja työnantajan saneluun olisikin istunut huonosti pohjoismaiseen tasa-arvoiseen yhteiskuntamalliin, hän linjaa.

Nyt onkin kuunneltava tarkasti eri alojen työntekijöiden ja työnantajien näkemyksiä.

Lindtmanin mukaan nyt saavutettu neuvottelutulos sisältää myös kiistattomia ongelmia. Ostovoiman leikkaantuminen näkyy suoraan kotimaisessa kulutuksessa ja sitä kautta työllisyydessä, Lindtman sanoo.

– Työeläkemaksujen emu-puskurien käyttö olisi ollut ostovoiman ja työllisyyden kannalta perusteltu ratkaisu, kuten SDP vaihtoehtobudjetissa esitti.

Lisää aiheesta

Paljon kysymyksiä nousee Lindtmanin mielestä myös julkisten naisvaltaisten alojen kohtelusta.

– Ahkerat julkisen sektorin työntekijät, jotka pitävät huolen meidän kaikkien terveydestä ja hyvinvoinnista, lasten tulevaisuudesta, sivistyksestä ja koulutuksesta joutuvat nyt lujille. Nyt onkin kuunneltava tarkasti eri alojen työntekijöiden ja työnantajien näkemyksiä, hän sanoo.

Lindtman linjaa, että laajan tuloratkaisun syntyessä hallituksen tulisi tarkistaa omaa talouslinjaansa kasvua sekä työllisyyttä tukevaan suuntaan. SDP on tarjonnut hallitukselle vaihtoehdon, jonka avulla luotaisiin 35 000 uutta työpaikkaa.

On hyvä, että työmarkkinaratkaisusta on saatu esitys aikaiseksi. SDP on sanonut viime kesästä lähtien, että Suomi…

Julkaissut Antti Lindtman 29. helmikuuta 2016

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE