Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

SDP:n Lindtman viittasi Väinö Linnan klassikkokirjaan eduskunnassa: “Jussikin totesi, että ‘mistä muusta sitä köyhä säästäisi kuin syömisestä'”

Sosialidemokraattisen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman on pitänyt demarien puheen juhlaistunnossa eduskunnassa.

Lindtman avasi puheen viittaamalla suomalaisen kirjallisuuden klassikkoon.

“Jussi ja Alma raivaavat sinnikkäästi itselleen ja perheelleen hyvän elämän Täällä Pohjantähden alla -teoksessa. Yhteiskunnassa eteneminen ei ollut aivan helppoa. Jussikin totesi, että ”mistä muusta sitä köyhä säästäisi kuin syömisestä”. Sitkeä on suomalaisen mieli.”

Vaikeuksista huolimatta tässä maassa on ollut hyvä elää.

Lindtmanin mukaan Väinö Linnan kuvaukset uppoavat syvälle suomalaiseen sydämeen.

“Suomi on rakennettu kovalla työllä. Jokainen sukupolvi on halunnut antaa seuraavalle paremmat elämän edellytykset kuin itse on saanut. Vaikeuksista huolimatta tässä maassa on ollut hyvä elää.”

“Jussin ja Alman aikaan 1800-luvun lopulla Suomen itsenäisyyden kukoistus oli vasta puhkeamassa kuorestaan, mutta katse oli vahvasti tulevassa. Moni kohtalonhetki ja historian kipupiste olivat vielä edessä, mutta haasteet oltiin valmiita kohtaamaan.”

Lindtmanin mukaan kansallinen yhteenkuuluvuus ja usko tulevaisuuteen ovat voimia, joiden avulla sisukas Suomi on ponnistellut läpi vaikeiden aikojen ja noussut kaikilla mittareilla maailman parhaiden maiden joukkoon.

Tarvitsemme ratkaisuja, jotka aidosti pitävät Suomen yhdessä ja kaikki mukana.

Maailma elää kuitenkin muutosta.

“Yhä kasvava keskinäisriippuvuus ja teknologian kehitys haastavat meidät yhä aktiivisempaan vuorovaikutukseen toistemme ja ympäröivän maailman kanssa. On rakennettava siltoja, ei muureja. Voimme olla peili maailmalle. Kasvattaa ehjiä lapsia, pitää huolta heikoimmista, vaalia yhdenvertaisuutta sekä suojella mittaamattoman arvokasta luontoa. Luoda hyvää tulevaisuutta, josta muu maailma ottaa mallia.”

Lindtman painottaa, että Suomen menestystarina on tarina siitä, miten kenestä tahansa voi tulla mitä tahansa. Näin on syntynyt luottamus siitä, että olemme samassa veneessä.

“Jotta voimme jatkossakin olla ylpeitä rakkaasta isänmaastamme, lastemme on voitava elää ympäristössä, jossa jokainen on arvokas, jossa ei esiinny vihapuhetta eikä kiusaamista erilaisuuden takia, jossa kunnioitetaan toista ihmistä, jossa jokainen voi oppia ja sivistyä.”

Lindtman korostaa että tarvitsemme rohkeutta ja kaukokatseisuutta.

“Tarvitsemme ratkaisuja, jotka aidosti pitävät Suomen yhdessä ja kaikki mukana. Tässä meillä päättäjillä on aivan erityinen vastuu tänäänkin.”

 

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE