Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

SDP:n Lindtmanilta “kuuma vinkki” Sipilän hallitukselle: Leikkaaminen ei tuo työpaikkoja

Äitiysvapaalla eduskunnasta oleva raumalainen Kristiina Salonen ja kesällä syntynyt tulokas saivat onnitteluja muun muassa Antti Lindtmanilta ja Tuula Haataiselta.

Sosialidemokraattisen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman ei usko ansiosidonnaiseen kajoamisen tuottavan työllisyyttä edistävää vaikutusta.

Lindtman kommentoi Demokraatille ryhmän Rauman vierailulla hallituksen työryhmän keinoja työllisyyden lisäämiseksi. Helsingin Sanomien tietojen mukaan työryhmä olisi päätymässä 19 keinon listaan, jolla yritetään patistaa ihmisiä töihin.

Listalla olisi myös kovia keinoja, kuten ansiosidonnaisen työttömyysturvan lyhentäminen sen tasoa porrastamalla esimerkiksi 150 päivän jälkeen.

Lindtman kysyy, kuinka monta työpaikkaa työttömiltä leikkaaminen tuo.

— Jokainen, joka on työttömyyden kokenut, tietää, että suurin ongelma on työpaikkojen puute.

Lindtman huomauttaa, että jokaista työpaikkaa kohti on kymmeniä, joskus jopa satoja hakijoita. Heistä vain harva pääsee edes haastatteluun.

— Kannattaa miettiä, miltä tämä tuntuu ilman omaa syytään työttömäksi jääneestä. Kannattaisi kokeilla ratkaisuja, jotka oikeasti toimivat. Tämä ei toimi.

Lisää aiheesta

Lindtman muistuttaa, ettei hallituksen leikkauslinja ole tuottanut tulosta tähänkään asti. Työllisyystavoite karkaa.

— Kuuma vinkki on, että kannattaa kokeilla jotain joka toimii. Siksi SDP esitteli viime viikolla oman ohjelmansa pitkäaikaistyöttömyyden nujertamiseksi ja kasvua tukevan veroremonttinsa. Tänään esittelemme lisää keinoja, jotka luovat työtä tässä ja nyt.

Lindtmanin mukaan hallituksen pitäisi kuunnella hyviä ehdotuksia, vaikka ne tulisivatkin oppositiosta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE