Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

SDP:n Mäkinen: Hallitus ei ymmärrä, mitä “aktiivimalli” oikeasti tarkoittaa – “Ihmiset ovat hädissään ja laativat lukemattomia työhakemuksia”

Eduskunnan budjettikeskustelun yhteydessä kuultiin väittämä, jonka mukaan oikeisto keskittyy uusien työpaikkojen luomiseen, kun taas sosialidemokraatit haluavat hyysätä työttömiä. Kansanedustaja Riitta Mäkinen (sd.) pitää väittämää todellisuutta vääristävänä.

Demokraatti

Demokraatti

“Vastuullinen työllisyyspolitiikka lähtee siitä, että se pureutuu vaikuttavasti molempiin – sekä työpaikkojen luomiseen, että työttömien tukemiseen. Juuri tämä muodostaa sosialidemokraattien työllisyyspolitiikan kovan ytimen”, Mäkinen sanoo tiedotteessan.

Mäkinen huomauttaa, että työllisyydenhoidon tulisi perustua yhteiseen tahtotilaan löytää niin kansantaloudellisesti kuin sosiaalisestikin kestäviä tapoja turvata jokaisen kansalaisen perusoikeus työhön. Sitä ei hallituksen esittämä aktiivimalli kuitenkaan edusta.

“Hallituksen esittämän aktiivimallin tavoitteena on ollut etenkin pitkäaikaistyöttömyyden ehkäisy. Käytännön kokemukset ja tehdyt selvitykset osoittavat kuitenkin selkeästi, että tulokset ovat jääneet olemattomiksi. Kelan mukaan vain 13 prosenttia työttömyysetuuksia saaneista täytti ehdot seuraavalla kolmen kuukauden jaksolla. SAK:n ja Teollisuusliiton kyselyjen mukaan vain alle kolmannes työttömistä on pystynyt täyttämään aktiivimallin ehdot tämän vuoden aikana.”

Samaan aikaan Kelasta on raportoitu toimeentulotukihakemusten kasvaneen aktiivimallin takia. Kela ilmoitti jo aikaisemmin, ettei se kykene nykyisillä resursseilla tekemään päätöksiä lain vaatimassa ajassa.

“Työllisyydenhoidon kentällä on nähty konkreettisesti, mihin aktiivimalli on johtanut. Ihmiset ovat hädissään ja laativat lukemattomia työhakemuksia. Niistä aiheutuva byrokratia tuottaa enemmän haittaa kuin työpanos hyötyä. Hallituksella ei ole käsitystä siitä, mitä aktiivimallin täyttävät kriteerit tarkoittavat käytännössä. Ministeriöiltä lähtevissä soveltamisohjeissa on ollut runsaasti epämääräisyyksiä, joita TE-toimistot ja työttömyyskassat ympäri maata yrittävät epätoivoisesti tulkita.”

Valtiovarainministeriön viimeisimmän arvion mukaan suhdannehuippu on taittunut ja talouskasvu taittuu oletettua nopeammin. Työllisyysasteen nousun ennustetaan tulevina jäävän vaatimattomaksi, vaikka 72 prosentin taso saavutetaan.

Lisää aiheesta

“Toimilla ei ole kyetty pureutumaan työttömyyden kovaan ytimeen ja samalla aidosti toimivia käytäntöjä ajetaan alas. Tästä esimerkkinä on työllisyydenhoidon kuntakokeilujen lopettaminen. Samaan aikaan järjestökentän toimintaedellytyksiä on heikennetty systemaattisesti. Toimivat välityömarkkinat ovat avainasemassa rakennettaessa polkua työelämään sieltä pudonneille. SDP onkin vaatinut, että järjestöjen palkkatukikatto poistetaan.”

Mäkinen kysyykin, missä ovat hallituksen investoinnit kasvuun ja tulevaisuuteen.

“Miksi hallitus ei ymmärrä aidosti aktiivisen ja vaikuttavan ja inhimillisen työllisyyspolitiikan merkitystä Suomen tulevaisuuden kannalta?”

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE