Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

SDP:n Mäkisalo-Ropponen: Hoitoalalle sopimaton vaarantaa potilasturvallisuuden

Kansanedustaja Merja Mäkisalo-Ropponen (sd.) perää välittömiä toimia, jotta sosiaali- ja terveysalaa opiskelemaan pyrkivien soveltuvuus testataan ennen opiskelun alkamista ja alalle sopimattomat ohjautuvat jollekin muulle työpolulle.

– Sosiaali- ja terveysalaa opiskelemaan pyrkiviltä poistuivat soveltuvuuskokeet vuoden 2016 alussa. Näin ollen esimerkiksi lähihoitajaksi pääsee nykyisin opiskelemaan käytännössä kuka tahansa. Valitettavasti kaikki eivät sovellu hoitoalalle, työhön, joka on vaativaa ja johon kuuluu iso vastuu hoidettavista ihmisistä. Vaikka hoitoalalla on pulaa työvoimasta, ei hyvän ammattitaidon kriteereistä voida tinkiä piiruakaan. Tilanne johtaa vakavaan potilasturvallisuuden vaarantumiseen, varoittaa Mäkisalo-Ropponen.

Mäkisalo-Ropponen nosti asian esille useampaan otteeseen jo vuosi sitten soveltuvuuskriteereitä muutettaessa. Nyt huoli onhänen mukaansa osoittautunut todeksi, ja asian ovat nostaneet esille niin sosiaali- ja terveysalaa valvova Valvira, ammattiliitot kuin oppilaitoksetkin.

– Valviran ja muiden tahojen huoli on otettava vakavasti ja asiasta vastaavan ministerin on välittömästi ryhdyttävä toimiin, jotta alalle saadaan jossain muodossa pakolliset soveltuvuuskokeet.

Erityisen huolissaan Mäkisalo-Ropponen on muistisairaiden vanhusten hoidosta. Hän toimii myös Muistiliiton hallituksen puheenjohtajana.

– Tutkimusten mukaan vanhukset joutuvat kokemaan jopa kaltoinkohtelua, johon yhtenä syynä ovat alalle sopimattomat hoitajat. Kyse on ihmisarvon kunnioittamisesta ja oikeudesta hyvään elämään kaiken ikäisenä ja kuntoisena.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE