Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

SDP:n Mäkisalo-Ropponen huolissaan Suomessa voimistuvasta eriarvoistumiskehityksestä

Merja Mäkisalo-Ropponen.

SDP:n kansanedustaja Merja Mäkisalo-Ropponen on huolissaan suomalaisen yhteiskunnan kasvavasta eriarvoistumisesta. Mäkisalo-Ropponen katsoo, että esimerkiksi leipäjonojen pidentyminen viime kuukausina ympäri Suomea on merkki eriarvoistumiskehityksen voimistumisesta.

─ Leipäjonot ovat pidentyneet ja entistä enemmän jonoissa näkee lapsiperheitä ja pienituloisia eläkeläisiä, joiden hätä on suuri. Hyvinvointiyhteiskunnassa tavoitteena on, ettei kenenkään tarvitsisi seisoa leipäjonossa. Leipäjonojen piteneminen on merkki siitä, että köyhyys ja eriarvoisuus ovat kasvussa.

Mäkisalo-Ropponen muistuttaa, että viime hallituskaudella eriarvoisuuden ja köyhyyden kasvu taittui ensi kerran vuosikymmeniin. Nyt tämä hyvä kehitys on Mäkisalo-Ropposen mukaan katkennut ja hallitus on omilla toimillaan lisännyt köyhyyttä ja eriarvoisuutta samalla, kun se antaa rikkaille veronkevennyksiä.

─ Hallituksin on ryhtynyt puhumaan eriarvoisuudesta ja suunnittelee kärkihanketta sen vähentämiseksi. Ajatus on hyvä, mutta hallituksen omat toimet ovat täydessä ristiriidassa sen kanssa. Ensin hallitus on itse lisännyt kansalaisten köyhyyttä ja heikentänyt palveluita sitten se puuhaa eriarvoistumisen vähentämisestä kärkihanketta. Uskokoon ken haluaa, Mäkisalo-Ropponen puuskahtaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE