Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

SDP:n Mäkisalo-Ropponen: “Osa kunnista on panostanut lisää omaishoitoon, osa ei. Alueiden välille on syntynyt eroja.”

Valtakunnallisen omaishoitajien viikkoa vietetään teemalla yhdessä omaishoidon puolesta.

SDP:n kansanedustaja Merja Mäkisalo-Ropponen haluaa nostaa tänään jättämällään kirjallisella kysymyksellään esille omaishoitajien tilanteen ja erityisesti omais- ja perhehoidon määrärahojen käytön ja niiden ohjautumisen oikeaan käyttötarkoitukseensa.

Suomessa on tällä hetkellä noin 44 000 sopimusomaishoitajaa. Lisäksi Suomessa arvioidaan olevan 20 000 omaista, jotka olisivat oikeutettuja omaishoidon tukeen hoidon sitovuuden ja vaativuuden perusteella, mutta eivät näitä palveluita saa. Omaishoidon tuki muodostuu hoidettavalle annettavista palveluista sekä hoitajalle annettavasta hoitopalkkiosta, vapaasta ja omaishoitoa tukevista palveluista. Omaishoitoa tukemalla yhteiskunta säästää noin kolme miljardia euroa vuosittain.

– Kunnat tekevät päätöksen omaishoidon tuesta ja siihen sisältyvistä palveluista sekä mihin määrärahat lopulta ohjautuvat. Vaikka valtio on panostanut omaishoitoon lisärahoituksella, omaishoidon tuen rahat ovat osassa kunnissa loppuneet kesken vuotta. Lisäksi palvelujen saatavuudessa on ollut paljon puutteita. Osa kunnista on panostanut lisää omaishoitoon, osa ei. Alueiden välille on syntynyt eroja. Omaishoidon tuen kriteerit vaihtelevat kuntakohtaisesti ja keskittyvät usein pelkästään hoidettavan fyysisen toimintakyvyn arviointiin psyykkisen toimintakyvyn jäädessä arvioimatta. Tällöin esimerkiksi mielenterveyspotilaiden omaiset jäävät usein tuen ulkopuolelle, toteaa Mäkisalo-Ropponen.

– Jotta omaishoitajille voidaan taata nykyistä tasavertaisemmat palvelut asuinpaikaista riippumatta, omais- ja perhehoidon kehittämiseen tarkoitettujen määrärahojen ohjautumista kunnissa on seurattava ja omaishoidon kriteeristöä yhdenmukaistettava, painottaa Mäkisalo-Ropponen.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE