Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

SDP:n Mika Kari: “Bussitehtaan lopettaminen aiheuttaa akuutin tarpeen Lahteen kohdistettaville uusille tukitoimille”

SDP:n kansanedustaja, Lahden kaupunginvaltuuston varapuheenjohtaja Mika Kari pitää murheellisena Scanian tytäryhtiön ratkaisua lopettaa bussikorien tuotanto Lahden Jokimaalla.

Demokraatti

Demokraatti

Eilen julkisuuteen tulleiden tietojen mukaan SOE Busproduction Finland Oy:n toiminnan alasajo johtaisi ainakin 260 työntekijän irtisanomiseen.

“Pidän uutista Scanian tuotannon päättymisestä erittäin murheellisena. Toivon voimia ja jaksamista kaikille niille työntekijöille ja perheille, joita tehtaan alasajo tulee eri tavoin koskettamaan. Lahden kaupungin ja valtion on käärittävä hihat ja ryhdyttävä pikaisesti toimiin, joilla lievennetään bussikorien valmistuksen päättymisen aiheuttamaa iskua työntekijöille ja koko Lahden seudulle”, Kari sanoo tiedotteessaan.

Lahden kaupungin työttömyysaste on Karin mukaan kohonnut jo lähes 20 prosentin tasolle. Koronatilanne on vain entisestään pahentanut alueen haasteita.

“Bussitehtaan lopettaminen aiheuttaa akuutin tarpeen Lahteen kohdistettaville uusille tukitoimille. Sen lisäksi hallituksen tulisi havahtua siihen kehitykseen, joka Päijät-Hämeen alueella on ollut käynnissä jo vuosikymmeninä. Rakennemuutos ei ole vain harvaan asuttujen alueiden ongelma, vaan siitä kärsivät myös väkirikkaammat alueet.”

Karin mielestä Päijät-Häme on ollut väliinputoaja Euroopan unionin aluekehitys- ja tukirahojen jaossa. Rakennemuutoksen hallinnassa on huomioitava aiempaa paremmin myös suurten ja keskisuurten kaupunkien varaan tukeutuvien alueiden tarpeet.

“Maakuntamme alueen vaikean tilanteen korjaamiseksi tarvitaan muun muassa valtion panostuksia elinkeinoelämän, liikenteen ja asumisen toimintaedellytysten kehittämiseksi. Valtion ja kuntien yhteistoiminnalla pitää voida edistää alueen kykyä vastata talouden heilahduksiin myös omin voimin.”

Lisää aiheesta

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE