Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

SDP:n Mika Kari huolissaan suomalaisten maanpuolustustahdon heikentymisestä – pitää muutosta rajuna

SDP:n Mika Kari huolissaan suomalaisten maanpuolustustahdon heikentymisestä

SDP:n kansanedustaja, eduskunnan puolustusvaliokunnan varapuheenjohtaja Mika Kari on huolissaan suomalaisten maanpuolustustahdon heikentymisestä. Kari viittaa torstaina julkaistuun maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan (MTS) mielipidetutkimukseen, jossa selvitettiin suomalaisten näkemyksiä maanpuolustuksesta sekä ulko- ja turvallisuuspolitiikasta.

Tutkimukseen vastanneiden maanpuolustustahto oli pudonnut seitsemällä prosenttiyksiköllä edellisvuoteen verrattuna. Erityisen huolissaan Kari on nuorten ikäluokkien maanpuolustustahdosta, joka on tutkimuksessa heikentynyt merkittävästi.

─ Vaikka näitä mielipidemittauksia lukiessaan pitäisikin aina katsoa pitkän aikavälin kehityskulkuja, on reilu seitsemän prosenttiyksikön pudotus raju muutos. Myös Suomessa on syytä vakavaan pohdintaan siitä, mitkä tekijät ovat aiheuttaneet kuluneen vuoden aikana kansalaisten maanpuolustustahdon voimakkaan heikentymisen. Kansalaisten maanpuolustustahto on sotilaallisen maanpuolustuksen ja ulko- ja turvallisuuspolitiikan keskeinen kivijalka, Kari toteaa.

Kari uskoo, että yksi selittävä tekijä muutokselle löytyy vuoden aikana kiristyneestä turvallisuuspoliittisesta tilanteesta Suomessa ja maailmalla. Erityisesti Itämeren jännitteinen turvallisuustilanne on Karin mielestä mahdollinen selitys maanpuolustustahdon heikentymiselle.

─ Kulunut vuosi on ollut Itämeren osalta aikaisempia jännitteisempi. Suurvaltojen keskinäinen nokittelu alueella on voinut nostaa suomalaisten mieliin monia sellaisia uhkakuvia, joiden vaikutus maanpuolustustahtoon on kielteinen, Kari pohtii.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE