Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

SDP:n Ojala-Niemelä Veitsiluodon tehtaan sulkemisesta: “Järkyttävä isku perinteiselle paperipaikkakunnalle”

LEHTIKUVA / MIKKO STIG

Metsäyhtiö Stora Enson päätös ajaa alas Veitsiluodon tehdas Kemissä on järkyttävä isku perinteiselle paperipaikkakunnalle, tehtaan työntekijöille ja koko yhteisölle Meri-Lapin alueella, toteaa kansanedustaja Johanna Ojala-Niemelä (sd.)

Demokraatti

Demokraatti

Stora Enso on sulkemassa Veitsiluodon tehtaan Kemissä, jossa työskentelee lähes 700 henkeä. Lisäksi alueella työskentelee alihankkijoita. Kyseessä on tiettävästi suurin metsäteollisuuden sulkeminen Suomessa.

“Uutinen on pysäyttävä. Tämä on murheellinen päivä Kemille ja koko Lapille. Nyt tarvitaan kipeästi Marinin hallitukselta ja Euroopan globalisaatiorahastolta tukea, jotta tilanteesta selvitään mahdollisimman vähin vaurioin. Työntekijöille tarvitaan kaikki mahdollinen tuki uudelleen työllistymiseen ja kouluttautumiseen. Veitsiluodon tehtaalla on 120-vuotinen perinne, jossa työtä on riittänyt sukupolvelta toiselle ja toivon, että teollinen toiminta voisi paikkakunnalla jatkua jossain muodossa”, Ojala-Niemelä sanoo.

Työntekijöiden tukemiseen ja alueen elinvoiman vahvistamiseksi tarvitaan Ojalan-Niemelän mukaan vahvaa yhteistyötä valtiovallan, Lapin elinkeinoelämän, yhtiön ja kuntien kesken, jotta työnsä menettävien toimeentulo ja usko tulevaan voidaan turvata.

“Stora Enson on osaltaan kannettava vastuuta irtisanottavista. Peräänkuulutan muutosturvaa työntekijöille, jotta iskusta selvitään. Nyt on yhteiskuntavastuun aika.”

“Valtiovallan viimeaikaiset yritys- ja energiaverotusta koskevat ratkaisut, tuoreimpana esimerkkinä teollisuuden sähköveron alentaminen, ovat vahvistaneet kilpailukykyä. Myös työmarkkinaratkaisut ovat olleet erittäin maltillisia. Päätös on selkeästi seurausta strategisesta valinnasta olla panostamatta tuotekehitykseen ja uudistumiseen.”

Metsäteollisuus on Ojala-Niemelän mukaan jatkossakin elintärkeä toimiala maallemme.

“Sen vuoksi muun muassa energiaverotusta kevennetään, väylämaksuja alennetaan ja päästökauppakompensaatiota kehitetään. Tässä tilanteessa Metsä Groupin päätös investoida Kemiin osoittautuu kultaakin arvokkaammaksi, mutta se ei valitettavasti kompensoi Veitsiluodon lakkauttamista”, Ojala-Niemelä sanoo.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE