Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

SDP:n presidenttiehdokkaalta kysyttiin, onko hän unohtanut miehet kokonaan – “Tähän on helppo vastata”

SDP:n presidenttiehdokas, kansanedustaja Tuula Haatainen kertoo blogikirjoituksessaan saaneensa kysymyksen: ”Nostat presidenttiehdokkaana esiin mm. feminististä ulkopolitiikkaa. Oletko unohtanut meidät miehet kokonaan?”

Haatainen toteaa, että kysymykseen on helppo vastata.

– En todellakaan. Poikien ja miesten ongelmat näkyvät yhteiskunnassa monin tavoin, hän kirjoittaa.

Hän viittaa kirjoituksessaan nuorisobarometriin, jonka mukaan nuorten miesten omat unelmat ovat hyvin perinteisiä.

– Useat heistä haluavat työn, perheen ja oman asunnon.

Monelle nuorelle miehelle todellisuus on kuitenkin toinen.

– Monelle nuorelle miehelle todellisuus on kuitenkin toinen – noin joka viides alle 25-vuotias nuori mies on koulutuksen tai työelämän ulkopuolella, Haatainen toteaa.

Haatainen huomauttaa, että kaksi kolmasosaa 15–29-vuotiaiden ikäluokan syrjäytyneistä nuorista on miehiä ja, että 15-vuotiaiden nuorten oppimistuloksia mittaavassa PISA-tutkimuksessa suomalaisten poikien suhteellinen osaaminen on heikentynyt.

– Joka kahdeksas peruskoulunsa päättävä poika ei omaa riittävän hyvää lukutaitoa selviytyäkseen jatko-opinnoista.

– Poikia on tyypillisesti ollut sijoitettuina kodin ulkopuolelle hieman enemmän kuin tyttöjä. Teini-iässä huostaan otetut pojat, jotka ovat olleet monessa sijoituspaikassa tai laitoshoidossa, ovat yksi merkittävä syrjäytymisen riskiryhmä. Heistä suurin osa on vielä nuorina aikuisina vailla peruskoulun jälkeistä koulutusta. Työttömänä tai eläkkeellä heistä oli joka neljäs.

Miesten elinajanodote on lisäksi naisia lyhyempi. Tietyt terveydelliset ongelmat kasautuvat miehille.

Ongelmien taklaamiseen löytyy kuitenkin keinoja.

Haatainen huomauttaa, että tällaisien ongelmien taklaamiseen löytyy kuitenkin keinoja. Muutos on kuitenkin aloitettava hänen mukaansa ajoissa.

– Yhteiskunnan on toimittava syrjäytymistä ennaltaehkäisevästi. Tasa-arvoisia mahdollisuuksia ja hyvää elämää luodaan jo lapsuudessa.

– Nuoria auttavat parhaiten palvelut, joihin voi vain marssia sisään ilman ajanvarausta ja leimautumisen pelkoa. Oikea-aikainen tuki on äärimmäisen tärkeää.

Perhevapaiden tasapuolisempi jakautuminen ja esimerkiksi suunnatut terveystarkastukset ovat hänen mielestään hyviä käytäntöjä, joiden avulla voidaan tukea aikuisten miesten hyvinvointia.

Feministisen ulkopolitiikan lähtökohta on nimenomaisesti ongelmien juurisyiden tunnistaminen, korjaaminen ja yhteiskunnan muutosvoimien tukeminen, Haatainen korostaa.

– Myönteinen tasa-arvokehitys niin Suomessa kuin kaikkialla maailmassa edistää myös miesten hyvinvointia ja oikeuksia.

– Tasa-arvoisessa yhteiskunnassa on kaikkien hyvä elää. Tästä syystä olen esittänyt parlamentaarista työryhmää selvittämään tasa-arvokehitystä Suomessa. Se on myös miesten etu.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE