Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

SDP:n puheenjohtajakiertue alkoi räväkästi — “Kriisi puolen vuoden sisällä — Saattaa olla, että hallitus kaatuu”

SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne ennakoi, että Sipilän hallitus on lähellä ajautuu uuteen kriisiin puolen vuoden sisällä. Syyksi hän sanoo sote-ratkaisun perustuslailliset ongelmat.

— Saattaa olla, että hallitus kaatuu.

Rinteen mukaan sellaiset väitteet ovat kuitenkin vääriä, joiden mukaan SDP olisi kaatamassa koko sote-ratkaisun, jos se nousee suurimmaksi puolueeksi 2019.

— Haluamme vain, että verorahamme käytetään ihmisten palveluihin ja tukiverkkoihin sosiaali- ja terveyspuolella. Emme hyväksy, että verorahat valuvat yksityisille yrityksille. Emme hyväksy sitä, että palveluihimme tarkoitetut verorahat valuvat yksityisten yritysten voittoihin.

Rinteen mukaan SDP:llä ei kuitenkaan ole mitään yksityisiä palveluja vastaan. Hän haluaa, että verorahoista päätetään julkisten viranomaisten toimesta.

Timo Harakan mukaan demarien vaihtoehtoinen sote-malli on parempi kuin hallituksen, mutta sen aikaansaaminen kesti liian kauan.

— Se juna jota hallitus ohjaa on mennyt niin paljon eteenpäin, että me joudumme ratkomaan sotea jonkun muun mallin kuin meidän johdolla.

Harakan mukaan sosialidemokraattien kannattajillekin jäi liian pitkäksi aikaa mielikuva, ettei SDP:llä ole omaa mallia, tai että se on muuttunut paljon matkan aikana tai että se on hahmottumaton. Hän sanoo, että SDP:n on voitettava 2019 vaalit ja otettava hallituksen mallista ne asiat käyttöönsä, jotka toimivat. Hänen viestinsä hallitukselle on, ettei se tekisi mitään peruuttumatonta.

Tytti Tuppuraisen mukaan hallituksen sote-malli jättää edelleen paljon kysymyksiä auki. Myös hän on sitä mieltä, että kaikkea ei voi romuttaa pitkän valmistelun jälkeen. Sote-uudistus tarvitaan joka tapauksessa.

— Voi kysyä, voiko sosiaali- ja terveydenhuollon ratkaista ilman sitä varsin byrokraattisesti tukevaa maakuntahallintoa. Toinen on pakkoyhtiöittäminen. En  näe mitään perustetta sille, että toimivia julkisia palveluja olisi pakko yhtiöittää yksityisille toimijoille.

Rinne, Harakka ja Tuppurainen aloittivat tänään puheenjohtajaehdokkaiden kiertueen Kuopiossa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE