Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

SDP:n Rinne vetoaa: “Toivon, että paluu eduskuntataloon parantaa keskustelun tasoa”

SDP:n Maarit Feldt-Ranta ja puheenjohtaja Antti Rinne kohtasivat syysistuntokauden avajaiskahveilla remontoidussa eduskunnassa.

Kansanedustajat ovat juuri aloittaneet työnsä remontoidussa eduskuntatalossa.

– Tuntuu hienolta ja arvokkaalta saada aloittaa syysistuntokausi uutuutta hohtavassa Suomen eduskunnassa. Eduskuntatalo on suomalaisen demokratian ja koko kansan yhteinen rakennus. On suuri kunnia saada olla täällä päivittäin, SDP:n puheenjohtaja, kansanedustaja Antti Rinne kirjoittaa tunnelmista Facebookissa.

Rinne on jo ehtinyt tehdä huomioita:

– Kansanedustajat ovat innoissaan kuin ekaluokkalaiset ensimmäisenä koulupäivänä. Oma paikka upeassa istuntosalissa löytyi pienen etsinnän jälkeen.

Kansanedustajien tehtävä on hoitaa koko kansan ja kaikkien ihmisten asioita.

SDP:n puheenjohtajalla on myös toiveita alkavalle istuntokaudelle.

– Toivon, että paluu eduskuntataloon parantaa keskustelun tasoa. Että tahallisen väärinymmärtämisen asemesta keskustellaan sekä kuunnellaan ja kunnioitetaan toinen toistamme. Ja että vakaa ja arvokas käytös, jota meiltä kansanedustajilta vaaditaan, pysyy jokaisen mielessä.

Lisää aiheesta

Hän korostaa, että eduskuntaan ei kuulu minkäänlainen vihapuhe.

– Kansanedustajien tehtävä, mielipide- ja näkemyseroistaan huolimatta, on hoitaa koko kansan ja kaikkien ihmisten asioita.

Antti Rinne linjaa myös sosialidemokraattien tavoitteita.

– SDP tarjoaa ihmisten arjen, palveluiden ja toimeentulon kannalta reilumpaa vaihtoehtoa myös tänä syksynä, hän kirjoittaa Facebookissa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE