Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

SDP:n Taavitsainen haluaa ministeriltä vastauksen — “Lanseeraus näyttää menneen aivan pieleen”

SDP:n kansanedustaja Satu Taavitsainen jätti tänään kirjallisen kysymyksen liikenne- ja viestintäministerille Waltti-matkakortin toimintaongelmiin liittyen.

Taavitsaisen mukaan Itä-Suomen Waltti-matkakortin lanseeraus näyttää menneen aivan pieleen.

— Kansalaisilta ja työnantajilta meille kansanedustajille tullut runsas palaute ja monet lehtien mielipidekirjoitukset kertovat, että Waltissa on pahoja ongelmia.

Taavitsainen pitää työllisyyden näkökulmasta erittäin haitallisena sitä, että ELY-keskuksen kilpailuttamat vuorot eivät tue riittävästi ihmisten työssäkäyntiä. Esimerkiksi Mikkeli-Juva-välillä Waltti-matkakortti kelpaa päivittäin vain kahdella vuorolla suuntaansa koulupäivien ja kouluvuoden aikana. Kesäaikana liikenteessä on kaksi vuoroa kesäaikataulujen mukaisesti. Aiempaan seutulipputilanteeseen verrattuna on tapahtunut selkeä heikennys palveluihin.

— Ihmiset tarvitsevat toimivaa julkista liikennettä päästäkseen töihin, opiskelemaan ja hoitamaan asioitaan. Lisäksi julkinen liikenne on tärkeä lukuisille vapaa-ajanasukkaillemme ja kunnianhimoisille ympäristötavoitteillemme.

Hän muistuttaa, että Waltti-kortti on ainoa kelpaava matkakortti julkisesti tuetuilla linja-autovuoroilla.

— Muilla, markkinaehtoisilla vuoroilla on käytössä Matkahuollon oma kortti. Korttien yhteiskäytön ongelma on ajanut ihmisiä kahden kortin loukkuun. Hyvin paljon on tullut palautetta latausongelmista, hinnoista, tiedon puutteista ja lisääntyneestä byrokratiasta, sanoo Taavitsainen.

Hänen mukaansa sekä ELY-keskuksen Waltti-kortti että Liikenneviraston uusi aikataulusivusto ovat päällekkäisiä Matkahuollon kanssa.

— Lisäksi tämä Liikenneviraston matka.fi-nettisivusto on suunnittelultaan 10 vuotta jäljessä, eikä vastaa nykyhetken matkustajien tarpeisiin toiminnoiltaan, eikä käytettävyydeltään. Tässä tilanteessa olisi yhteistyölle ja asiakasystävällisyydelle tarvetta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE