Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

SDP:n Taavitsainen: ”Sipilä joukkoineen uhraa alueellisen tasa-arvon markkinahurmoksessaan”

SDP:n kansanedustaja Satu Taavitsainen moittii hallituksen aluepolitiikkaa.

SDP:n kansanedustaja Satu Taavitsainen vertaa blogissaan Juha Sipilän (kesk.) hallitusta isoon pahaan suteen, joka aikoo syödä maakuntien Punahilkat ja isoäidit.

– Susi sanoo olevansa hyvällä asialla mutta selän takana sillä on sormet ristissä. Keskustan kansanedustajat puheissaan lupaavat tukea tasaisesti Suomen eri osia ja pitää koko maa asuttuna, mutta teot ovat toista kuin puheet. Hyväuskoisia ihmisiä suorastaan höynäytetään, hän moittii.

Taavitsaisen mukaan hallitus on pettänyt Savonlinnan, sillä Itä-Suomen yliopiston Savonlinnan kampuksen opettajakoulutuksen lakkauttaminen tarkoittaa Taavitsaisen mukaan satojen työpaikkojen, miljoonien verotulojen ja ostovoiman menetystä Savonlinnalle ja koko Etelä-Savon maakunnalle. Hän muistuttaa viime kaudella opetusministeri Jukka Gustafssonin (sd.) huolehtineen hallituksen tukemana, että opettajakoulutus säilyi Savonlinnassa.

– Sipilä antaa käyttää koulutussäästöjä ideologisen keskittämisen välineenä. Sipilän itsensä mielestä Savonlinna “roikkuu vanhassa kiinni” ja tulee muutaman vuoden päästä olemaan tyytyväinen siihen, että opettajakoulutus lakkautettiin ja tämä ratkaisu on alueen elinvoiman kannalta parempi. Saanen olla eri mieltä. Alueellinen tasa-arvo on se uhri, jonka Sipilä joukkoineen markkinahurmoksessaan uhraa, Taavitsainen sanoo.

Maakunnille ja ihmisille jätetään vain hukkapalat.

Taavitsaisen mukaan valtion on varmistettava alueiden kehittyminen ja niiden voimavarojen hyödyntäminen. Hän muistuttaa, ettei resursseja tasoittava aluepolitiikka ole ollut ”tuhlausta, ajanhukkaa eikä tekohengitystä, vaan yhdenvertaisuutta, tasa-arvoisuutta ja kaikkien mukana pitämistä”.

– Sipilän hallitukselle valitettavasti tuntuu olevan ongelma kaikki se mikä kuuluu hyvinvointiyhteiskunnalle, kuten varhaiskasvatus, koulutus ja sosiaali- ja terveydenhuolto. Hallitus siirtää velkaantumisen ihmisten ja kuntien harteille ja Suomen kilpailukyvyn parantaminen perustuu palkansaajien ja pienyrittäjien halpuuttamiseen. Maakunnille ja ihmisille jätetään vain hukkapalat suuryritysten vallatessa tulevaisuudessa markkinat ja hyvätuloisten nauttiessa palveluista, hän sanoo.

Lisää aiheesta

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE